Banjo (2009 - 2021) on sirkuskoulutettu lukutaitoinen kymmenvuotias (2019) aprikoosinvärinen keskikokoinen villakoira, fiksu ja gentlemanni. Tämä on Banjon blogi, aiheenaan Lemmikkieläimen ajatuksia. Nämä ovat siis pörröturkkisen eläimen elekielestä ymmärrettyjä näkökulmia asioihin. Tekstin prameuden tavoittelu ja nettikirjoittamisen takeltelu ovat siis koirani Banjon piirteitä, ja minun tyylini löytyy muista blogeistani. Tämän blogin olennainen kohderyhmä ovat kai sen kuvia katsovat eläimet.
perjantai 22. toukokuuta 2020
Voiko eläimellä olla rahaa
3. kesäkuuta 2020 Banjo tuumi,e ttei tuo ole hyvä idea, vaan koirat haluavat aina tarjota muille perheenjäsenille ja ystäville, olla pohattoja siihen tapaan.
lauantai 25. huhtikuuta 2020
Jokaiselle eläimelle on oma paikkansa
Ehkä joillakin, joilla on tasaisempi luonne ja samantapaisemmat koirat ja kenties työ taakkana niskassa ja lapset vievät osan huomiosta, niin menee niin, että puolet ja puolet, muttei asioita yleensä ole helppo niin kantaa, vaan parempaa jälkeä yleensä saa, kun tekee asioiden kiehtovuuden kantamana, ja silloin pitäisi onnistua valinnoissa, jotta se olisi mahdollisyta. Ostoksissa onnistumisesta olen oppinut, että enemmän oppii, jos on ykis huolella tehty ostos kuukaudessa tms, ei sen isommalla budjetilla kuin tavallisesti, eikä vain viidessä minuutissa kaupassa käyden, niin kuin aiemmin, ja jos myös tarttuu hyviin tarjouksiin, itselleen sopiviin. En tiedä oikein, voiko siitä oppia jotakin muuhunkin onnistumiseen.
(5. toukokuuta 2020 Tuli mieleeni, että eläinsuojeluyhdistyksen löytöeläimet tms on ollut vielä kamalan paljon huonompi vaikute, lieneekö sityä vaikutetta juuri tullut, vaikken niitä katsonut kuin kerran. Tori.fi:stä ei tuöe vaikutelmaa, että katselemistani koirista tulisi niiden ongelmia, mutta ilmoitukset ovat useat vaikuttaneet huijauksilta, kun kuvat ovat olleet vuosia vanhoja, vaikka olisivat pennuista tms mukamas uusia, eli ei ole siellä niin paljon ilmoituksia kuin mitä on olevinaan. )
perjantai 24. huhtikuuta 2020
Eläinten kielestä
tiistai 31. maaliskuuta 2020
Muut blogini onnistuneemmat kuin tämä
20. huhtikuuta 2020
Banjo mainitsi papyrukseen kääriytyneet egyptiläiset koirat, kuin hyönteioset jauhopurkissa.
7.5.2020 Kirjastoista https://savolaisuudesta.blogspot.com/2016/07/kirjastoista.html
Pyramideista yms http://mythoughtsaboutnews.blogspot.com/2019/08/egyptian-pyramids.html
sunnuntai 23. helmikuuta 2020
Bloggaava koira on edelläkävijä
. Ihmiset taas, jotka ovat kiinnostuneita oppimaan bloggaavalta koiralta, ovat kai pikemminkin lasten kasvatuksesta harrastuneita tai itse kovin lemmikkieläinharrastuneita, eivätkä yleensä ihan edellä'kävijäkaliiberia, eivät siis niin koiralle malliksi sopivia bliggaamisessa.
25.2.2020 Mutta yleensä minä tämän koiran omistaja ja tämän blogin kirjoittaja olen tavannut olla fiksumpi kuin koirani, joka on vaikuttanut harrastuneelta tavallisista mutta hyvällä ymmärryksellä varustetuista akateemisista, ja minä taas enemmän taiteen ja uskonnon tasosta sekä terveistä elämäntavoitsa ja luonnon viisaudesta, ja tavannut olla kovin objektiivinen, esim. ajattelukurssin http://quickerlearning.blogspot.com laatija.
perjantai 21. helmikuuta 2020
Kuvia
Banjoa pelottavat eläinlääkärit kamalasti, jonkinlaisian aihettoman hoitoon joutumisen ja uudelle omistajalle joutumisen syövereinä. Se sanoo, että' poissaollessani vihamieliset ihmiset käyvät juttelemassa sen kanssa ja uhkailevat, kohtelevat kaltoin ja koettavat solmia sen juonin tekemään epäviisaasti, missä usein onnistuvatkin. Niin ettei blogin pitäminen kai ollut niin onnistunut idea, ei ainakaan helppo juttu. Parempi blogi kai tulee, kun minö kirjoitan blogia ja Banjo kertoo juttuja, joita sitten voin blogissa lainata. Mutten sitten tiedä, miten paljon johtuu siitä, että meiltä kuoli viime kesänä japaninpystykoirvam vaalivainen valkoinen otus, mutta se oli kyllä niin parantamisharrastunut kuin jonkinlaien parantolan vastaanotto olisi ollut omassa olohuoneessa tai keittokomerossa, niin että tavallaan on paljon kevyempää ilman sitä, mutta ero vahtikoiran ja seurakoiran vöälillä tuntuu vahvasti.
Viikon päästä vois jo trimmata, kunhan tietää, että kovat pakkaset eivät enää tule. Voisko tosta koirasta ajatella, että jos se on hyvä ajattelemaan ja omasta puolestaan filosofi, vähän niin kuin akateeminen filosofi, niin se kenties juttelee ihmistenja eläinten kanssa vähän niin kuin filosofi tekee teoreettisen filosofian alalla, ja niin se tavallaan kai pitää filosofin vastaanottoa varsin monelle, sellaista,missä voi ajatella elämän niitä asioita, joita haluaisi ajatella mutta jotka vaativat hyvää ajattelukykyä.
Filosofin vastaanotosta tuli mieleeni blogini http://asiakkaanavain.blogspot.com . On kai niin, että jos vain summittain aloittaa yritystoiminnan, niin usein kai käy niin, ettei tule asiakkaita melkein ollenkaan. Tarttis olla jokin oman elämän juonne, joka tuo edes vähäistä rahaa ja joka laajenee luonnostaan yritystoiminnaksi, esim. filosofin vastaanotoksi. Tai sitten tarttis tuntea jokin paikka tai seutu, jonne tulee muusta syystä väkeä, joka mieluusti tuon tekemisen ohessa juttelisi filosofin kanssa, vaikka se maksaisi. Ja tarttis pitää työtila- ym kulut niin olemattoman pieninä, ettei tarvitsisi pyytää isoa maksua vaan mahdollinen asiakaskunta olisi paljon laajempi. Ja tarttis pitää juttelemisesta ja tuoda siihen hyvä anti toiselle osapuolelle filosofin vastaanotolle sopivan tyyppinen, niin aihe kenties rönsyilee ammatiksi, jotenkin rikkaammaksi aihepiiriksi.
27.2.2020
Pesin banjon tänään. Tänään oli aamulla -15C mutta iltapäivällä' paistoi aurinko, ja niin kovempia pakkasia ei varmaankaan enää tule. Banjo kaipaa vielä pitkää turkkia. Trimmaan sille kevätturkin sitten, kun tämä alkaa käydä kuumaksi tai jumiutuneen raskaaksi.
Banjo on ollut kiinnostunut Savonlinnan 2026-kulttuuripääkaupunkihankkeesta.
28.2.2020 Mielestäni lemmikkieläimet usein vaalivat tuolla tavoin hienoja aiheita, esim. eri ammatteja hienoina henkilöhahmoina oman harrastuneisuutensa tienoilta.
1.3.2020 Tuli mieleeni, että ehkä tässä sopassa on se mieli, että haluttaisiin Banjon mielipide filosofina,eläimenä, joka osaa ajatella objektiivisesti ja filosofisesti, niin sen mielipide eläinsuojelusta, että miten eläinsuojelu pitäisi järjestää. Banjo sanoi, että eläinsuojelijan pitäisi kuunnella villilintuja. Ne ovat usein pihapiirin lintuja ja tietävät parhaiten, miten jokin eläin sisällä talossa voi. Jolleivät ne kehota menemään sisälle katsomaan ko eläintä, niin sisälle ei pitäisi mennä.
12.3.2020 Mikä on ollut hyväksi ajattelukyvylleni niin että varmaan sopisi filosofian alallekin, mutta on hämmästyttävästi haitannut liikunnan harrastamista, aktiivisuutta ja katselemista, on kun halusin taidemaalariksi. Mutta hyödyt kai liittyvät katselemiseen ja taulujen aiheiden miettimiseen, eivät maalaamiseen ja maalaamisen miettimiseen, jotka kai tuovat haitat. Maisemakatse, rakenteinen tunnelmatajuinen, luontoaiheita tunnelmineen, ikiaikaiset elämäntavat, maailmassa merkityksellisiä aiheita, elämänviisautta, nuoremman polven opettamista, aiheiden kantavuuden pohtimista, yms.
keskiviikko 19. helmikuuta 2020
Hiiristä
Banjo sanoo, ettö hiirillä on amhirinkielinen käyttöliittymä tietokoneisiin ja kännyköihin, mikä tarkoittaa kevyen kosketuksen elekielistä käyttöliittymää, jossa on sekä tekstiä vähän kuin jonkun tekemisen jälkiä, että mahdollisuus johonkin videopuhelun tapaiseen toiselle hiirelle tai joskus muullekin eläiumelle,klähinnä rotalle. Rottien se sanoo olevan kiltimpiä kuin maineensa, jotakin kotielämisen sorttista. Naapurimme nimi on summittain sellainen, jonka hiiret tunnistavat kuulemma (Banjon mukaan) sanaksi "hiirille" ja niin ollen asuisivat juuri siellä.
4.3.2020 Puolisen vuotta sitten tähän rappuun tähän kerrokseenmuutti naapuri, joka rikkoi siihen asti hyvän tunnelmailmapiirin. He ovat valittaneet koirastani, että se muka ulisee, vaikka se on aina kotona ollessani ihan hiljaa, ja ääni, josta valittavat on kai hiirten vinkunaa kuulolaitteen vahvoistamana ja mataloittamana. Aiemmin en ole vinkunaa huomannut, mutta heidän myötään on tullut jokin korkea sirinä, joka on joko jonkun heidän sähkölaitteensa tai sitten hiiret tai hyönteiset. jotka valittavat juuri, kun he tulevat mieleen. he kai sisustavat kuin laatikko, niin ettei hiirillä ole mitään kotia, minkä suojissa elellä ja minkä muotokielen myötä oppia viisaiksi ja elämänviisaiksi, ja niin hiiret valittavat ja pitävät pahanteossa meteliä. Muutoin täällä on ollut mummolamaista, oikein viihtyisää mutta tavallaan taidemaisesti vaativantasoista.
tiistai 18. helmikuuta 2020
Onnellisemman elämän ohjeita
Haaveammattiin-blogi http://nopeaoppisuus.blogspot.com
Elämänohjeita alun pitäen terveet elämäntavat aiheenaan mutta siitä sitten rönsyillyt, sadoittain niitä https://opisuomalaisuus.blogspot.com/2014/03/terveet-elamantavat.html
Vuodenajat http://finnishskills.blogspot.com/2014/11/living-with-seasons.html
Piristystö masnetuneille, mm linkkejöä muihin blogeihini, /`(esim. tautien parantamisesta, ympäristöongelmien ratkaisemisesta, yms) http://eroonmasennuksesta.blogspot.com
Lisää vapaa-aikaa työtehon kasvattamisen varjolla http://workandfreetime.blogspot.com
ym
Buddhalaisuudestakin olen kirjoittanut, ks. profiilini blogilista, muttei siitö tunnu aukeavan mitään niin hyvin kuin näistä muista.No, tässä tuo ei-niin-kummoinen blogi: https://orientalphilosphy.blogspot.com/
Tunteidenmukaisesta luontokontaktin omaavasta elämästä modernissa maailmassa olen kirjoittanut, kun eksyin kirjoittamaan taito-ohjeita tontuista http://learntalents.blogspot.com/2018/09/gnomes-or-more-likelily-doing-things-in.html ja erityylinen jatko-osa https://learntalents.blogspot.com/2020/01/some-observations-about-gnomes-and-like.html . Joidenkin mielestä koirat ja mm hiiret ovat tonttumaisia, mikä voi olla vaarallista, jopa heti tappavaa ko eläimille, kun tontut ovat satuolentoja.
Parannusohjeyritelmiä tauteihin ja vaivoihin http://parantamisesta.blogspot.com
Ostoksissa onnistumisesta (esim. tavalliset ruokaostokset) http://asiakkaanavain.blogspot.com
Sopivan asunnon löytämisestä, sisustamisen hengestä yms http://picturesfrommyhome.blogspot.com
Tuteidenmukaisuuden mahdollisuudesta, käsitöistä yms http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.com
Onnellisuuden taidosta http://happinesstipsblog.blogspot.com
tiistai 4. helmikuuta 2020
Eläintenkanssa kommunikoimisen oppimisesta
Joskus kommunikaatio koiran kanssa ei pelaa, se silloin pyyhältää ohitse tai kääntää päänsä pois kuin ihmisistä nuori aikuinen, joka sanoo: "En mä viitsi.". Mutta kun koiralle antaa tilaa koirien tavallisesti pitämään elämään ja jos haluaa sen keskusteluun mukaan ilmein kertomaan tarinoitaan.niin se tykkää, kun sille kerrotaan, että oikeudet ja asema eivät mene sen mukaan, onko ihmien vai eläin, vaan on oltava kyllin vastuuntuntoinen ja kyllin taitava tuosta asioasta päättämään, ja kukin yleensä saa itse päättää oman elämänsä, mutta yhdessä sovittaviin asioihin kuten mitä ruuaksi tänäänvoi vain kukin osallistua ja ne menevät milloin mitenkin, niin kuin kulloinlin sopii ryhmän jäsenille. Mutta tavallisesti sellaiset oikeudet ovat lähinnä itsestäänselvyyksiä: osaan tuon ja huolehdin sen hyvin, kivasti, se on perusjuttu, niin siihen minulla usseinon oikeus ja joskus velvollisuuskin, muttei muuhun siinä. Esim. että voi esittää toiveen, että mitä hakittaisiin ruuaksi, mutta muiden perheenjäsenten toiveet ja tarpeet vaikuttavat myös. Kieli, jolla näitä ymmärtää, on se sama, millä näkee toisen olon, onko hän juuri syönyt liharuokaa vai nälissään,onko hänellä päänsärkyä, onko vösynyt, haluaako ulos, tekisikö se hyvää, yms. Varsinaisesti ajatusten ymmärtämiseen auttaa harrastaa taiteita, etenkinmaalaamista, sillä sen kieli on tunnelmatajun jakuvien niin kuin eläimen kommunikoimat ajtukset usein, sekä tekemsentapojen. Musiikki on myös lähellä eläinten kieltä, ja luonnon ihaileminen, osin iikunta ja elämää koskettavat ikiaikaiset perustekemiset, niiden vire ja motivaatio.
lauantai 1. helmikuuta 2020
Tupsullisen villakoiran haave
Kun Banjo oli vuoden tai kaksi vanha ja asuttiin rivitalossa, jossa oli iso aidattu piha, niin aika alkuun, lieneekö vuoden vanhana, kun Banjo ja kai japaninpystykorvani Vaapukka, oli pihalla, niin kertoivat, että sinne oli tullut kiima-aikainen pieni naarassusi ja Banjo oli nainut sen kanssa, sillä se oli halunnut lukutaitoisen fiksun villakoiran kanssa pentuja. Ja myöhemmin kuulin niiltä, että pennut olivat syntyneet luonnossa mutta olleet liian koiramaisia ja olivat niin ollen siirtyneet ihmisten huomaan. Silloin asuttiin Savonlinnan Pihlajaniemessä. Nyt kun on sen jälkeen asuttu jo monta vuotta Savonlinnan Nätkillä kerrostaloissa, niin kävelyllä joskus on vastaan tullut, aiemmin useinkin hitusen Banjoa isompi keskipitkän pörröisen turkin omaava rähjäävä jökö uroskoira ja parikin tai muutama samantyyppistä, lieneekö joku aikuiseksi kasvanut sekarotuinen pentua, mutta samantapaisia kuin lapsena villakoirakiorjassa näkemäni suden ja villakoiran roisteytys ja koirien huhu kertoo, että olisivat ne tai joku niistä Banjon pemtu, jonka äiti on susi.
* * *
12.2.2020 Mutta nyt on siis joulun ja uuden vuoden väliltä asti villakoirani väittänyt olevansa toinen koira, niin että voihan se niinkin olla. Erilaiset hampaat sillä on, mutta Banjo ja Vaapukka aikanaan kertoivat naapurissa asuvan kuusikymppisen miehen olevan alunperinKazakhx´stanista ja ammatiltaan hammastaikuri tms, siis hammaslääkäri mutta jotenkin kiltti ja kazakhstanilaisilla taidoillaan kuin taikuri, minkä hiiret kuulemma olivat oppineet häneltä, ja nyt on koirani sanonut että hiiret puuttuvat sen suuhun ottaen hampaita pois ja laittaen toisia tilalle, yms. En nyt tuosta tiedä, mutta voihan ulkomaalaisilla olla toisia taitoja ja hiirillä ja koirilla kanssa omaa viisauttaan, ja parantamisaiheista blogia tehdessäni toivoin koirila apua mm hampaisiin aj näppylöihin liittyvissä kysymyksissä, että voisihan se periaatteessa liittyäs iihenkin. Mutta nyt sanoo koira, että sitä on uhkailtu, ettei saa lukea, ja onhan se muutenkin niin ettei s itä voi Banjon tavoille laittaa, jollei se itse halua, ja niin sillä on ny kokeeksi nimenä Nassu, ja koska se ja minä haluamme retkille, paljon pidemmille kuin Vaapukan kanssa, niin yritän keksiä retkeilyaiheen suunnalta nimeä sille, mutta onneksi villakoiraan tulee assosiaatio "villi", niin että kai se kelpaa, vaikkei nimessä olisi. Tänään käytiin pidemmällä lenkillä kun oli plussan puolella ja ihan kiva oli.
13.2.2020 Tarkemmin ajatellen Nassu-nimessä on kamalan seksuaalisia assosiaatioita, joten se ei taida sopia minun koiralleni. Mietin uutta nimeä ja retkeilyaihetta hakiessani luontoaiheita, että josko niistä saisi nimen, ja mieleeni tuli Terttu, vaikka se taitaa olla naisten nimi ja Banjo/Nassu on poikakoira, mutta niin naismainen kumminkin, että voisi naisten nimi paremmin sopia. Siitä tulee assosiaatioksi ainakin "tervetuloa" ja asioita kai voi tuntea tervetulleiksi elämäänsä. Mutta onko tuo nyt liiaksi samaa kuin sukunimeni? Terttu-nimisen koiran kanssa voisi kai tavallisesti noin vain käydä villakoiramittaisilla lenkeillä, vaikkapa muutamasta kilometristä kymmeneen kilometriin, jos haluaisi.
torstai 30. tammikuuta 2020
Kivan kodin löytämisestä
Mutta tässä aiempia kirjoituksiani kivan kodin löytämisestä ja sisustamisesta sekä kuvia kotoani aiemmilta vuosilta. http://picturesfrommyhome.blogspot.com
torstai 23. tammikuuta 2020
Paremman ymmärryksen opettamisesta
Edellinen Banjo oli itsenäinen aikuinen koira ja suruaika oli sillä jo aika lailla ohitse. Tunnelman perusteella sillä menee ihan hyvin uudessa kodissaan, vaikkei kai sitä voi varmasti tietää.) Tämä uusi Banjo ei ole niin kiinnostunut lukemisesta ja sanomalehdestä.
torstai 9. tammikuuta 2020
Opeta eläimesi lukemaan näin
keskiviikko 8. tammikuuta 2020
Ajatteluaiheinen sävellys
Banjo saneli toisen sävelmän: C, A (pitkä), C, D, F (muut kuin A lyhyitä), mikä lienee ajatteluaihetta tai lällää.
torstai 19. joulukuuta 2019
Koristeista
tiistai 10. joulukuuta 2019
Koirien ääntelystä
Mutta ihminen siis ei oleta, että yksinolo olisi pennulle niin kamalaa. Ihminen olettaa, että poentu opettelee elämäntaitoja kaikista lähteistä', mitä vain saa, niin ihmisiltä kuin elä'imiltäkin ja maailman ilmiöistä, kaiken senviisauden, mitä vain saa niistä irti ja itse keksii, on näkemyksellinen. Ja satsaa niihin kaikkiin tai ainakin kovin moneen koko ajan niin,e ttä on jatkuvasti hyväkapasiteettinen ja elä'mänviisas,monia vaihtoehtoja näkevä, muuntautumiskykyinen, til
anteen vaateiden tasalle kasvava. Ja niin, jos pentu jää yksin, niin sillä on kykyä keksiä muitakin kuin sosiaalisia reittejä.
Voikohan olla, että jos pentu haluaa vain sosiaalisia reittejä, niin sille ei ole caalittu yksilöllisten valintojen ja oman ymmärryksen ulottuvuutta kyllin hyvin. Banjo on aika hyvin tavannut olla yksin, muttei ole pitkiä aikoja ja aiemmin oli japaninpystykorva aina seurana, mutta sen olen pennusta asti yhdistänyt filosofiseen harrastuneisuuteen, mikä ainakin ihmisille tuo itsenäisen elämän mahdollisuuksia ja tukea oman ymmärryksen käytölle. Jos se on yksin, niin se usein miettii tuttuja koiria, lintuja, kissoja tms tai sitten on kiinnostunut naapureista ja omista ajatuksistaan ja kotielämästä, sen viihtyisyydestä.
11.12.2019 Tuollainen käsitys koiran ääntelystä tarkoittaa kai, että koiralta ovat keinot lopussa käsitellä ko tilannetta ja siksi se päästään ulisevan äänen tms. Koira on nelijalkainen, joten se voi olla masentunut tai pulassa elekielensä puolesta ainakin osan aikaa. Kovin pulassa ihminen kai syö, kun ei muutakaan osannut, sopiiko se koiraan? Mutta toisaalta koira on kivasti mukana, mikö viittaa joustamisen kykyyn eli suureen taitoon ja viihtyvyyteen. Sen tekeminen ei kangertele, mikä myös viitaa suureen taitoon. Toisaalta se on lohduttaja esim. työelämän tai koulun painamalle, mihin motivaation tarjoaisi osin jos se on itse pulassa ja ymmärtää moista ja osin se, jos se on taitava ja elämänviisas omalla tavallaan ja pystyy niin vahvempana, osaavaisempana tukemaan toista. Jos koira on manipulatiivinen, niin tuumiiko se toisaalta, että tästä hyvin mennään, ja toisaalta, että tähän tulee tuo tavallinen kuvio, että keinot loppu ja ulahdin ja sitten taas jatkuu tavalliseen tapaan, eli kommunikoikos e noilla pulilla, eikä ole perheensä kanssa ollessaan niin suossa? OUseinhan koira on hyväntahtoisen ajattelevainen niin kuin osaavainen, joka mielikseen puuhailee ja välittää.
lauantai 7. joulukuuta 2019
"Pramea ja varteenotettava"
Banjon tyylin prameus pohjautuu siihen, että sillä on varteenotettavaa näkemystä asioista ja se on taiteellisesti harrastunut, esim. kantaa keppiä tms tajuten sen muodon rikkauden ja tunnelmallisuuden ja sen, että se on luontoelementtiä, puihinja puiden viisauteen liittyvä.
Näkemyksellisyyden varteenotettavuutta lisää, kun on monesta asiasta touchia, että millainen olisi hieno ja miksi ne ovat hienoja, ja sen tukee sekä arkijärjellä että eri elämänalojen taidoilla, välttäen ruutumallia ajattelussa ja käyttäen sen sijaan näköaistin rakennehahmotusta ja tunnelmatajua ja erilaisia viisaita lähteitä kuten vanhusten näkemystä, sivistystä, tuttavien hyvi ideoita ja luontoa.
Puvuissa tämä kai poikii sellaista kuin että tämä olisi hieno ja tästä minulla on näkemystä, mutta puku on kai vain yksi kimpale aihepiiristä, ei sen kokonaishahmo ainakaan yleensä.
tiistai 26. marraskuuta 2019
Turkinhoidosta
Banjolla on aika helppohoitoinen turkki villakoiraksi, mutta villakoirienhan turkit yleensä ovat työläitä etenkin harjaukjsen osalta. Banjon parina oli japaninpystykorva ja tuntui, että se siltä oppi helpompaa turkinhoitoa, mutta myös piittaamattomuutta sellaisista asioista. Molemmilla oli tuuheat turkit aika ohutta mutta tavallaan hiukan karkeatekoisen oloista aika pehmeää karvaa. Kun sellainen turkki on suora luonnolliseen tapaan, niin viereiset karvat tukevat toisiaanja sinne väliin ei helpolla synny takkuja, jos turkia harjaa joka päivä läpi tai joka toinen päivä vähintään. Mutta tassut ovat hankalammat. Niihin joskus syntyy vierekkäisten karvojen paakkuja tai takkuja. Jos ne ovat kovin takkumaisia, niin leikkaan ne saksilla pois. Ja jos ne ovat vain paakkuja tai huopaantumisen tapaista, niin harjaan karkeasti ylitse muutamaan kertaan, välillä eri suunnilta, ja sitten luontevasta suunnasta hienoisesti vähän kerrallaan aika kevyesti, jotta takku aukeaisi vähän kuin untuva. Sitten taas tavallista harjausta.
Banjo ei välillä halua antaa harjata tassujaan kunnolla, ja siksi niihin tulee helpommin takkuja. Niissä on klanssa ohuempi turkki ja siksi karvat menevät sotkuun. Viime viikon lopulla oli muuta hulenaihetta, niin en harjannut kunnolla, ja viikonloppuna olin maha kipeänä, vain lojuin, niin ehtivät mennä tassut muutamaan takkuun, mutta näyttävät nyt kyllä aukenevan, kun harjaa. Jos turkki on ihan suora, niin pitkälle riittää, kun vain vetää sen joitakin kertoja harh´jalla läpi kaikkialta, niin pääsee vähällä ja turkki pysyy parempana kuin jos lintsaisi harjauksen kokonaan, mutta jos niin tekee, niin tarttee olla kumminkin venymisen varaa joskus lähiaikoina, että harjaa turkin kunnolla läpi ja setvii alkavat takut.
Sen olen huomannut, että muutaman sentin turkki tai pidempi on helppo pitää takuttomana ja lyhyt taas etenkin kesällä roskaantuu ja menee helposti takkuun. Kun kähärä turkki hiukan tarttuu harjaan, niin harja vetää sen suoraksi, jos turkki on yhtään pidempi. Mutta tarttee harjata pohjia myöten, jottei käy niin kuin laiskalle ja rtakkuunnu karvojen tyviosista. Se meinaa, että kun selän turkki on pidempi, niin vaikka vaan vetelee sen läpi, niin selän mitalle mahtuu aika monta harjanveto ennen kuin on koko matka pääh'n asti harjattu.
Aiempia kirjoituksiani:
Harjaamisesta http://savolaisuudesta.blogspot.com/2017/02/savolaiskoiran-tyylia.html
Föönilaulu & kuivaus http://lukevatkoirat.blogspot.com/2019/10/villakoiran-foonilaulu.html
Oma trimmausmalli http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.com/2015/01/villakoiran-trimmausohje.html
6.1.2020 Nuoskasäällä villakoiran tassujen alaosiin tulee helposti lumipalloja, milloin mitenkin suuria. Tänään ne lähtivät helposti lähes kaikki pois, kun yksi kerrallaan sormet vähän kuin sydämen muotyoisella otteella vedin ne aika varovasti irti, kai vähän avaten paakkua karvan ympäriltä väljemmäksi. Helpoin tapa on suihkuttaa tassujen alaosat lämpimällä vedellä, mutta silloin on pakko kuivata ja föönata.
maanantai 25. marraskuuta 2019
Lahjakkuuden oppimisesta (ihmisille)
Mutta niin, lahjakkuutta löytyy, kun nostaa laaturiman kyllin ylös ja kun on kyllin hyvä käsitys siitä, mikä on laadukasta. Niin syntyy väghemmän uutta mutta se, mitä syntyy, voi olla kovin inspiroivaa ja antoisaa lukijoille tms kuuluijoille Hyvä aihe on sellainen, joka on monen elämässä kiehtova ja sinulla oli siitä joskus versio, joka kiehtoi kovin ja toimi hyvin. Jos kertoisit sen, niin toimisiko se tienä muiden saada tuosta elämänalueesat kiehtova ja hyvin toimiva? Arkijärki on hyvä tähän, sillä sillä voi kertoilla ymmärrettävästi monenlaisia puolia asioista ja sekä tunne että järki että käytännön koekmus -tyyppisiä asioita.
perjantai 8. marraskuuta 2019
Jos lemmikkieläin on kiinnostunut bloggaamisesta
keskiviikko 6. marraskuuta 2019
Lemmikkieläin on hämmästyttävän vakuuttava
Ja kun eilen oli lehdessä juttua kirjailijoista, niin se tyytyväisenä kävi nukkumaan lehden päälle. Jos noihin kaliibereihin vertaa, niin lemmikkieläimen tyyli ei ole kummallinen vaan vain ison kaliiberin henkilökohtainen panos, jolloin lailla juuri tuohon tasoon vertautuva.
Lemmikkieläin vertautuu siis ison kapasiteetin ammattilaisiin,joillaon upea henkilökohtainen panos työelämässä ja jotka usein ovat kuuluisia: kuulusia juuri tuon upean ison panoksensa vuoksi.
torstai 31. lokakuuta 2019
Joku naapuri valitti koirastani
Oli kanssa valitettu isännöitsijälle, että koirani muka haukkuu ja ulisee jatkuvasti, vaikka se kotona ollessani on ihan hiljaa,lähinnä loikoo miettiväisen näköisenä. Ulos mennessäse kyllä pitää meteliä eteisessä ja rappusissa ja se liittyy jotenkin muihin ihmisiinniin, etten usein saa sitä olemaan hiljaa, että josko se on syy. Kaupungilla käydessäni se on yksin kotona, vaikka kylläs anoo, että jotkut ihmiset käyvät asunnossani silloin, enkä tiedä, pitääkö se jotakin meteliä silloin vai ei, mutta kotiin palatessani se on rauhallisen oloinen, ja ylipäätään tuntuu kaipaavan itsenäistä elämää eikä jatkuvaa seuraa. Mutta kai tarttee siis muuttaa. Se on ikävää,silläsovin parhaiten kai juuri tänne, rahaa ei ole ja useimmissa vuokra-asuntoilmoituksissa lukee "Ei lemmikkejä", ja kirjoitustyönikin tuntuu sopivan juuri tänne, muita asuinpaikkoja miettiessäni kirjoitustaito ja touchi taiteen vaatimaan rauhaan ja viisauteen katoaa.
19. joulukuuta 2019 Minulla oli tänä vuonna alkutalvesta kamalasti epäonnea, joka päivä jotakin isoa onnettomuutta tai sairastamista milloin mitäkin. Kunnes hoksasin, että onko valvontaeläinlääkäri noin taitamaton, että tasapainottaa omaa huonoa vaikutustaan ja onnettomien tapausten tuomaa epäonnea käymällä eläimistä pitävien taitavien luona, jolloin epäonni siirtyy näille ja tuhoaa näiden elämän isolta osin, muttei ole niin näkyvillä valvontaeläinlääkärissä. Tai sitten kun ajattelin, etten osaa säveltää talviaiheesta, niin minulle on onnettomuuksien kanssa tullut sen verran huono olo kuin mitä talvi kai on niille, onkohan Ritva-nimisen tyyppisille, jotka sanovat, että talvi on heidän lempivuodenaikansa ja esim. pikkupakkanen kiva ulkoilusää, mutta sitten kun sitä jää miettimään, niin heidän versionaan pikkupakkanenkin on kirskahteleva. ei-niin-sujuva ja akkasesta selvästi vaara paleltumista. Niin että päätin säveltää talviaiheesta kumminkin, onhan ok talvi nyt sentään mahdollinen, vaikken niin taitava olisi. Ja samoihin aikoihin tuli joulukuu ja nyt olen säveltänyt talvesta sitä sun tätä melodianpätkää ja ei ole ollut onnettomuutta, mutta jotenkin tokkurainen olen ollut. https://composingmelodies.blogspot.com/2019/12/winter.html Tuossa eilinen sävelmä, viime isin:
"
Raining snow, streetlights here and there
The snowy landscape brought to my mind the Narnia adventure books."
Su 9.2.2020 Banjo sanoi, että valvontaeläinlääkärit olivat uhkailleet sitä ja sanoneet: "Ei saa lukea. Pitää olla niin tyhmä, ettei osaa lukea."
Perjantaina tuli postiluukusta avonainen kirjakuori, jossa A4-paperinippu valvontaeläinlääkäreiltä. Velvoittivat mm trimmaamaan koiran nyt helmikuussa, kun on paleltumavaara pakkasten vuoksi, joten valitin poliisille. Käskivät myös siivoamaan,mutteivät sanoneet, mikä mätti muuten kuin että palokuorma eli sanomalehtiä lattialla, ja vilttejä lattialla, jotka myös ovat koirani toive. Olivat olikohan viikkoa aiemmin käyneet asunnossani ja antaneet koiralleni pistoksia, mutta vaativat, ettöä minun pitäsii varata aika eläinlääkärintarkastukseen omalla kustannuksellani, jotta koiraltani tarkistettaisiin hampaat. Valittivat myös ruuasta vaikka villakoiran kuuluu syödä kotiruokaa, ja aprikoosivillakoira on nirso rotu.
Tuosta lokakuulta alkaen on ollut tunnelmaa kuin rapussa kävisi joku valvontaeläinmlääkäri, ja Banjon mukaan poissaollessani kotonanikin, ja se on tuntunut tuovan kamalasti epäonnea ja minulle sairastelua. Aika alkuun he ilmoittivat, ettöä koirallani muka on poskihampaan tulehdus ja ilmeisesti hampaita pitäisi poistaa, vaikkei se ole suutaan valitellut. Kun tuo myönnetty käynti pistoksineenkaan ei heille riittänyt, niin sain siitä jonkinlaisia sydänvaivoja uhkailusta. Ihan rikollista touhua moinen.
4.3.2020 Siivosin, helmikuun lopussa pesin koiran ja ajelin sen kuonon, tassut ym, ja talonmies asensi palovaroittimen. Koiran mukaan ko ajankohtina ovat ihmiset käyneet tarkistamassa ko asiat ja sen jälkeen ilmapiiri on ollut paljon huojentuneempi.
Mutta tuosta kun koirani hampaita on haluttu kovin tarkistaa aina uudelleen, niin jotkut kai yhdistävät koiran, jolla on asemaa, purevaan koiraan. Mutta koirakokemukseni ja koirasilmäni mukaan ne ovat kaksi eri asiaa: asema on yleensä hyvää ymmärrystä joko ajattelun tai elämänviisauden saralla, ja lisäksi kommunikaatiotaitoja. Pureva koira sen sijaan useimmiten matkii omistajaansa, josta on kiva ilkeillä ja josta on hienoa, kun koiralla on samantapaista kanttia, vaikka se merkitsisi puremista. Tai sitten se on sellaistan omistajien koira, jotka eivät osaa houkuttelemalla ja hyvällä saada koiraa siirtymään ym tekemään jotain tiettyä arjessa, ja niin käyttävät jäykin käsin pakkoa, jolloin koira sanoo auts ja saatta näykkäistä. Mutta ne kumpikaan eivät liity asemaan vaan omistajien piirteisiin.
Sitten on tietenkin myös vahtikoiria, esim. koiria, joiden omistaja pelkää iltaisin kävelyllä ja niin koira vahdilta vaikuttaakseen rähjää toisille uroskoirille. Ja itse ainakin aikanaan sanoin omille koirilleni, kun ne valittivat, että poissaollessani kotona käy joku, joka joskus laittaa niille pistoksia, kenties jopa lopettamistarkoituksessa, mutta japaninpystykorvani oli taitava parantaja, niin sanoin niille, että itsepuolustukseksi saa purra murtovarasta. Ja kanssa olen pyytänyt niitä vahtimaan, ettei murtovaras koskisi ruokiin tai mihinkään tärkeään, mutat siihen ne sanoivat, että sittenhän melein kaikki olisi sellaista, mihin ei saa koskea, ja niin päädyttiin siihen,että koirat käyttävät omaa arvostelukykyään ja yrittävät olla viisaasti ja seurakoiran sosiaalisilla taidoilla.
19. joulukuuta 2020 En tiedä, onko osaongelma, ettö Banjo sanoo joskus "Väää!" toisen koiran nähdessään ja tekee sen toisen koiran elämän kuuloisellaäänellä. Se vaikuttaa tuumivan, että näillä on huonosti, kun näillä ei ole mahdollisuutta harrastaa filosofiaa, mutten itse oikein tiedä, onko filosofia joka koiran elämään juuri se sopiva juttu. Mutta jos hyviä puolia koiran elämään siltä suunnalta hakee, niin jos koira eläisi maisemassa ja siinä olisi elämänviisautta, niin eikö se juuri olisi niitöä filosofian hyviä puolia. Rakenteet hahmottava maisemakatse on kyllä ihan hyvä ajattelutyyppi, filosofiaan kelpaava, ja filosofian anti on usein parempi elämänviisaampi elämä ja näkemyksellisyys.
perjantai 25. lokakuuta 2019
torstai 24. lokakuuta 2019
Koiran opettamisesta viisaaksi
maanantai 21. lokakuuta 2019
Banjo sävelsi: Iltahämärä ja lumen odotus
Sävellystaidon oppimisesta ohjeita http://composingmelodies.blogspot.com/2019/09/how-composer-hears-music-in-hisher-head.html ja http://musiikkipaivakirja.blogspot.com/2017/04/tunnelman-inspiroima-laulu.html
Mutta Banjo kieltäytyy iltakävelystä lähes aina. Kai pari kolme vuotta sitten kai joulukuussa, kun olin niiden kanssa ulkona neljän jälkeen, kun oli jo pimeää, ja ne säikähtivät jotain, eivätkä ole sen jälkeen suostuneet lähes koskaan sen myöhempään ulkoiluun. Ja niillä oli jo ikää niin paljon, että ne osasivat saada tahtonsa läpi, ja niin näyttää nyt Banjokin osaavan. Täällä Savossa on paljon vaarallisemman oloista kuin pääkaupunkiseudulla ja koirani vaikuttavat 10cm pienemmiltä koirilta kuin nuoriuna Espoossa. Mano kai jättää iltakävelyn väliin tai käy jotakin, jos yrittää kulkea kuin pääkaupunkiseudulla.
24.10.2019 Mutta on tohonloppusyksyyn munkin sävelmänpätkiä: https://asiakkaanavain.blogspot.com/2019/10/lampimana-pysymisesta.html ja vuodenaikakirjoituksessa joitakin ohjeita etenkin marraskuulle
Jaa, tuo Banjon sävellys onkin Savonlinnaan sopiva eikä Helsinkiin.
8.11.2019 Täällä Savonlinnassa on jo jonkin aikaa ollut hienoisesti lunta, muttei ihan koko maa ja ruoho peitossa. Mietin taas vuodenaikakirjoitustani, että tarvittaisiinko siihen talviajan sävelmiä ja osaisinko. Joululaulut etenkin ovat hyviä, ennen kaikkea Jouluyö, juhlayö. Joissakin lauluissa on vain kaunis maisema, ei oma olo tai lämmöntuotanto niin hyvä, että silleen voisi ehkö itsekin osata jotakin, muttei vielä ole niin lumista, enkä oikein tiedä, kun en ole lappalainen enkä muuten niin talviulkoilutaitoinen koiranulkoilutusta enempää. Mutta Banjo kommentoi tuohon, miten sävelmä esim. menisi, jos se nyt tässä ihan talven alussa tuottaisi iholle lämpöä:
8.2.2020 Tuosta lähtien, nyt jo muutaman kuukauden olemme onnistuneet käymään kävelyllä puoli viiden aikaan. Mutta alkuvuodesta oli jotenkin raskasta, kun ei ollutkaan lunta, ja niin pimeän aikaan illalla kävelylle lähteminen ei vieläkään suju, vaan jo tuosta kaadun nukkumaan tunniksi tms. Mutta kun illat keväällä valostuvat, yritetään taas saada varsinainen iltakävely ja pidempiä lemkkejä, joita me molemmat kaipaamme.
15.10.2020 Joku ehkä olettaa, että jos koirat saavat säveltää, niin kohta kaikki heinot sävellykset, tutut laulut ym orkesteriteokset paljastuisivat koiruen tai muiden eläinten säveltämiksi. Muttei kai tämän perusteella niin voi olla, vaan koiran sävellys iltahämärästä on tosiaan koiran elämää, ei ihmisen, ja ihmisten onnistuneet söävellykset taas hyvin sujuvaa ihmisten elämää ihan selvästi, esim. hyvin sujuva työ tai tunne-elämä. Mitä olen itse säveltänyt, niin oman elämänkokemuksen soivuuden kirjaaminen ylös, kuten vuodenaikojen säiden kuvauksissa, useimmiten ulkona sävelletyissä, on hyvin soivaa ja elämänmakuista, ihan kai kunnollista ja kiehtovaakin musiikkia. Mutta sitten taas jos yrittää johonkin ajatukseen liittyen säveltää kuvauksen tai ohjeen muille, niin se ei ole niin onnistunut, ei elämänmakuinen vaan kuin kaavakuvio, ja se ero kai japaninpystykorva Vaapukan parantamisaiheisessa ihmisiä koskevassa sävellyksessäkin on ihmisten säveltämiin nähden, mutta joksikin puheenvuoroksi se kai kelpaa (ks. http://parantamisesta.blogspot.com - Vaapukka kuoli yllättäen noin viikko tuon kovin onnistuneen sävellyksensä jälkeen).
Tässä vertailun vuoksi omia loppusyksyaiheisia sävellyksiäni viime vuodelta:
perjantai 18. lokakuuta 2019
Miten eläin ajattelee
"Se vain elää elämäänsä, ja kun vastaan tulee erilaisia asioita, niin sillä on mielipiteitä niistä. Mutta se oikeastaan ajattelee tai katsoo niitä monelta eri kantilta, monen elämänalan näkövinkkeleistä, ja niin sillä on mielipiteitä niistä, miten ne elämään liittyvät."
Lukutaito
Banjo huomautti, että "ne luulee, että mä vaan luen, mutt nyt mä oon alkanut bloggaamaan." Piste.
Jos joku tästä ajattelee, että siinäpä pilalle hemmoteltu otus, niin ei kai se niin ole. Sillä on ollut mahdollisuus itsensä sivistämiseen ja se on yleensä tuottanut hyvää laatua. Jos se haluaa blogata, niin se on pikemminkin tasa-arvoasia, ei todellakaan kurinpidon paikka. Moni haluaa kuulla, mitä koira tai muu lemmikkieläin ajattelee. Ainakin myös koiria kiinnostaa kuulla sellaisesta.
23.10.2019 En siis ole tavannut komentaa Banjoa lukemaan, vaan jos se joskus on ollut kiinnostunut lehdestä, niin avannut lehdestä jonkin kivan (aina kuvallisia) aukeaman ja jättänyt lehden siihen, puuhannut muuta. Banjo on lehteä vähän katsonut ja siinä se, mutta tuntunut tuumivan, että hienoa, hienoja lehdet ja tuntunut jotenkin olevan kärryillä aiheista, ainakin monesti.
Lampaista
Lampailla on samantapaista kohmeloisuutta, varuovaisuutta, pienempään tilaan joutumista kuin joillakin vanhuksilla, joilta hoitohenkilökunnan ystävällinen jäsen on väärällä kohtelulla esim. väärän ihmisen seuralla uhkailemalla vienyt elintilaa pois ja joutuvat olemaan rauhallisen varovaisesti. Sitä samaa on pöhnäisyys ja lampaan villan kasvu joltain osin. Villakoirila on hiukan samaa, mutta villakoirat ovat rotuna sivistysorientoituneita ja niin niillä on sivistyksen ja nuorten koiranomistajien harrastamisen ymmärtämisen verran enemmän elämäntaitoja ja sivistyksen suojaa, mutta jotenkin pehmennettyä nekin haluaisivat, esim. kuin taide, sitä samaa kiehtovuutta, mitä suurempi taito ja suuremmaty elämäntaidot taiteen hetkittäiseen harrastamiseen tuovat.
25.10.2019 Tässä aiheessa Banjo matki minun parantamisaiheista blogiani http://parantamisesta.blogspot.com . Sen pari Vaapukka tapasi olla kovin parantamisharrastunut, ja kun Vaapukasta aika jätti, niin sen kanssa kymmenen vuotta elänyt Banjo joutui etsimään uuden lokeron toisaalta omanlaiosenaan banjomaisena ja toisaalta tottumustensa mukaan vaapukkamaisena, ja osin hakee sitä oikeaa lokeroa vieläkin. Usein tulee olo, että naapurusto kaipaa Vaapukkaa, se kun oli niin auttamisengaluinen ja ystävällinen.
Parantamisesta
Banjolla oli tässä syksyllä poskessa ohut iho ja siihen tuli rupi, mutta nyt on uusi iho ja lähes koko alueelle jo kasvanut uusi karva vaikkei aluksi ollut. Se sanoo kasvattavansa karvaa reunoilta lähtien.
Parantamisaiheinen blogini, sopii myös eläimille, terveisiin elämäntapoihin vertaamalla syntyneitä parannusohjeyritelmiä, lääkkeettömiä, hoidottomia, heti tehoavia jos ollenkaan, jo satoihin vaivoihin: katso hakemisto (selaa sivua alaspäin, osoite muuttuu blogin kasvaessa), parannusohje pääpiirteissää "ja"-sanan jälkeen http://parantamisesta.blogspot.com .
7.11.2019 En ollut pitkään aikaan katsonut Banjon poskea, kun on ollut muuta murhetta mietittävänä, mutta kun äsken katsoin, niin oli karvapeite kaikkialla kunnollinen, laineilla ja villava, viimeisen raidan kohdalta vain muutaman millin lyhyempi kuin muualta, mutta siinäkin jo muutaman millin mittainen. Niin että ihan hyvin on parantunut. Ei ole huolta pakkasista.
29.11.2019 Tuosta blogista voisi olla iloa mm koirien synnytyksiin, ks. blogin hakemisto.
8.2.2021 Kääpiökoiran synnytys, katso: liian myöhäinen synnytys ks. A367. Polvilumpio sijoiltaan ja mielikuvat paikoilleen palaavasta & tervehtyvästä polvesta 17.8.2016 http://parantamisesta2.blogspot.com/2016/08/polvilumpio-sijoiltaan-ja-mielikuvat.html
Enemmän aiheesta synnytys saman blogin http://parantamisesta.blogspot.com kohdassa "synnytys", mutta ne siis ovat ihmisille tarkoitettuja ohjeita, vaillakokemuspohjaa, ja vaikutelmani on, että ongelmat ratkeavat tuolla Polvilumpio sijoiltaan -ohjeella.
(7. marraskuuta 2023 https://www.amazon.com/dp/B0CLL26CN9?ref_=ast_author_dp )
.11.2023 " E-vihkosen voi kai nyt ladata osoitteesta https://www.angelfire.com/planet/paradisewins/Synnytys.docx ilmaiseksi. Mutta vihkosen myyntisivun teksti siitä puuttuu ja vihkosen myytävän paperiversion kannen kuva olisi hyvä olemassa, kun haluaa opettaa vauvaa huolehtimaan itse synnytyksen, ainakin osin. Eivätkö vaikka isovanhemmat voisi kustantaa teille tuon vihkoseni?
"
Koiran mielipide pankeista (ja ruuanlaitto-ohjelinkki)
"17. lokakuuta 2019
Aprikoosinvärisellä keskikokoisella villakoirallani on tapana välistä jättää ruokansa yllättävän pitkäksi aikaa syömättä. Se vahtii lautastaan hiukan pankkineidin näköisenä ja tuntuu sanovan, että ruokansa on sen pankki. Em tiedä, mutta onkohan sen tarkoituksena sanoa, ettei pankkiin tallettamista ajatella oikein päin, että ruokahan on siltä pois, ei rahasta ole iloa, jos se on pankissa. Sen sijaan pitäisi kai ajatella, että ostan nyt jotakin mukavaa rahoillani, esim. että maksaa pankkivelkansa lyhennyksiä, niin saa asua kivassa asunnossa, jossa on piha, se olisi kai oikein päin miettimistä. Ja sitten halutessaan voisi vaihtaa rahanmenon muuhun, luopuisi velanmaksuista ja ko asunnosta ja myisi sen jotenkin ongelmattomasti ja käyttäisi rahansa sitten muuhun, ja tulonsa."
* * *

(17.11.2019 Nämä kaksi ovat siis vähävaraisille sopivia:)
Sopiskohan tähän linkki ostoksissa onnistumisen blogiini http://asikkaanavain.blogspot.com .
Tuossa blogissa mm kaksi ihan hyvää taito-ohettani ruuanlaittoon ym taitoihin https://asiakkaanavain.blogspot.com/2018/10/ruuanlaitto-ohjeita.html
keskiviikko 16. lokakuuta 2019
Risu ja hyvät tekemisentavat
Banjolta, vanhoista
"Tiedätkö, minulle tulee maha kipeäksi kun ajattelen nuoria henkilöitä (ihmisiä, tarkoittaa ehkä nuoren aikuisen tapaan taitamattomia vaikka olisivat paljon vanhempia) blogin kirjoittamisen yhteydessä. Vanhat (=näkemykselliset) saavat blogin kirjoittamisen sujumaan." "Nuorille taas voi kertoa tarinoita."
Banjo filosofina
Banjo sanoo, että se haluaa antaa aiheita, joita ajatella, koirille etenkin mutta myös muille lemmikkieläimille ja joillekin ihmisille. Sillä on tekemistä sen kanssa, että se on harrastunut filosofiasta, mikä juontaa juurensa siihen, kun pentuna sanoin sille, että se on niin fiksu, että jos se olisi ihminen, siitä voisi tulla tavallinen akateeminen filosofi. Niin se sitten on ollut harrastunut filosofiasta ja osan aikaa katsoo akateemisen filosofin vinkkelistä tms asioita, esim. nuorempien koirien opettamista ihmismäisen objektiivisen ajattelun taidossa, mihin ajattelukurssini https://opisuomalaisuus.blogspot.com/2013/11/suomalainen-ajattelukyky-helppo-kurssi.html , eli pitkälti sama kuin rakenteet hahmottava maisemakatse, on hyvä.
22.10.2020 Etenkin viime kesänä, kun asunnossani oli kuuma, Banjo oli harrastunut kreikkalaisista koirista, sillä nekin osaavat filosofiaa.
tiistai 15. lokakuuta 2019
Banjo toimittajana
Se on tavannut olla kamalan kiinnostunut toimittajista, kaikista mieluiten tervehtii juuri heidät ja aina huomaa, kun tavallinen kävelyreitti kulkee ohi paikan, jossa on muutaman kerran vuosien mittaan tavannut toimittajan, morjestanut koirien tapaan.
Banjo sanoo, että lintukautta se voi pitää kolumnia Koiramme-lehdessä, mutten nyt sitten tiedä, huijataanko sitä. Mutta nyt sillä on siinä ollut taukoa, kun ensin oli suruaika ja sitten heinäkuun helle ja sitten muuta ja kuukausi sitten pisti ampiainen sitä poskeen ja kun paukama puhkesi, niin siihen jäi ohut iho ja rupi ja tartti olla rapsuttamatta kamalan pitkään. Ja nyt vasta sitten voisi tavallista elämää jatkaa.
Banjolta
Pyysin Banjoa aloittamaan blogin teon jollakin tavallisella tassunjäljellä, joka on kiva, jollaista löytyymonen elämästä, ja esitystapa kertoisi jo jotakin blogista.
Aloittamisesta tuumin, että jotakin hyvää alkua pari taui muutama ekaa kohtaa, niin siitä on helpompi jatkaa ja myöhemmin saa sitten muodonkin kunnollisen.
Äsken Banjo tuumi:
"Kissa ja koira sopivat yhteen. En tiedä, miksi meillä ei ole kissaa." Tähän taustatiedoksi,e ttä rapussamme asui aiemmin tosi taitava kissaekspertti ja seudun kissat vaikuttavat kilteiltä.
Ja:
"Mutta en tiedä, miksi me ei maalata. Haluaisin maalata. Maalasin kerran kuvan ja se kuva on aiemmassa blogissa." Banjo kirjoitti myös pari kirjainta ja numeroa sirkustreenin osana, muttei jatkanut siitä eteenpäin. Lainasin tänään kirjastosta maalaamisen oppikirjan ja tulin näyttäneeksi sen Banjollekin.
* * *
10.10.2020 Banjo sanoo, ettei pidä keskustella siitä, millaisia kissat ovat, jollei ole maininnut kissojen väriä (mikä väri ko kissalla on identiteettinä), sillä eriväriset kissat ovat erilaisia. Banjon mukaan koirat ovat paljon enemmän samalla lailla seuraa pitäviä väristä ja rodusta riippumatta.
Me emme hanki kissaa, koska minä en ole kissaihmisiä vaan koiraihmisiä, ovat kaikki tutut aina tuumineet, vaikka muille olisivat suositelleet kissaa.
Syksyn loppupuolta
Koetin ottaa joitakin kuvia, muttei kamerasta nähnyt, mitä kuvaa. Tässä kuitenkin muutama tyypillisen näköistä:
Tämä blogi on jatkoa blogille koirieni sirkustreenistä
19. elokuuta 2020 Koirieni sirkustreeni oli siis jo kymmenen vuotta sitten: 2010-2011, ja sirkusblogissa on vain lisäksi joitakin huomioita ja tarinoita sieltä täältä vuosien varrelta.
Koiran lämmittäminen ja/tai kuivaaminen sähkökatkon aikana tai mökillä
Katso kohta 206. pitkän vuodenaikakirjoitukseni lämmittelyohjeissa https://opisuomalaisuus.blogspot.com/2015/01/viileaan-sopeutuminen.html...
-
Tässä joulun ja uuden vuoden välillä Banjo yhden kerran näytti erilaiselta kotiin tullessani ja sanoi olevansa toinen aprikoosivillakoira, j...
-
Animals which associate closely with humans, especially pets, ofr example dogs, sometimes ask if there could be a school for animals too. I...
-
See https://learntalents12.blogspot.com/2025/07/decorative-notes-nonsense.html




















