lauantai 7. marraskuuta 2026

Bulterrieri on tappaja

 " 



On Saturday, 7 November 2026, Kaisa Hannele Tervola <hannele.tervola@gmail.com> wrote:
Mainitsit bulterrierin, mutten muista että miksi. Perustieto bulterrieristä on että se on tappavaksi vahtikoiraksi jalostettu. Sillä on kovin leveät ja vahvat leuat. Ja sen erityispiirteenä on että se puraisee ensiksi ihan vain jostain eikä päästä millään irti. Sen vahvat leuat rikkovat esim tassun luut. Kun sillä on vähän helpompaa aikaa, niin se siirtää otettaan kohti kaulaa tai mikä nyt auttaa sitä voittamaan. Toisen koiran omistaja on järkytynyt siitä kun menetti yhtäkkiä lemmikkinsä, ja niin voi usein käydä että molemmat kuolevat, vaikkei ollut mitään syytä moiseen loppuun. 
Terriereillä on liian ohut karva, ja ohutkarvsisen ulkoilu tuo niiden aggressiivisuuden ainakin joiltain osin. Myös metsästyskoirilla on usein liian ohut turkki. Ja niiden saalistus heilan treffailun varjolla. Noutajat näyttävät siltä kuin luikkuna tulisivat lähelle kävelyllä ja hyppäisivät ihmisen kaulaan, purisivat siihen. Nämäkin kai lähistöllä autoilevien avulla. Hurjimpia kuitenkin kuulemma ovat laumanvartiokoirat ja onko Mongolialaiset koirat. 
Tämä vain tarkoittaa että on väliä minkä rotuinen ja mitä roturyhmää oma koira on, itselle sopiva. Mutta bulterriereillä on hurja maine, ovat olleet Siomessa kiellettyjä. 
Terv. Kaisa Hannele 


--
* * *
I am an internet writer, see free versions of my books MiracleLikeNature.BlogSpot.com and links from there
Talents and skills for your dream job http://todreamjob.blogspot.fi
Work efficiency supports more free time http://workandfreetime.blogspot.fi
Helppo ja tehokas arkijärkisen objektiivisen ajattelun kurssi http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html
Easy and efficient thinking course http://quickerlearning.blogspot.fi
For computers: feelings (goal oriented action is like the effect of feelings), rationality (the natural sciences and their measurements use largely math and maps) and moral (beneficality grounds on a mechanical language) objectively http://feelingcomputers.blogspot.fi/2011/08/far-future-with-computers-what-will.html

... " 


Hyvä lämmin koiran talvitakki on mm BestFriend in loimimainen talvitakki, joka pujotetaan kaulaan ja nauhalla mahan ali. 

Lämmin on vaate, joka ei päästä kehon luona olevaa ilmaa vaihtamaan viileämpää. Eli olisi paksusta muovisesta langasta kudottu reiällinen vaate ihoa ja turkkia vasten, ja sen ulkopuolella väljä ryhtiä omaava tuulenpitävä, lämpöä johtamaton laajempi puku. 

tiistai 27. lokakuuta 2026

Kielten oppimisesta

 See http://pikakoulu.blogspot.com/2026/10/kielten-oppimisesta.html 

" In the tv when there way the world masters competition in foodball, there were untranslated inyerviews and conversations, and when the Finnish parliamet news was translated to the deaf. In both of them the talk described what works well and what not. So if one does not speak the language, onecould anyway learn the language from it being used in one's living environment, largely without needing dictionary etc. 

 " Telkussa jalkapallon MM-kisojen haastatteluissa, ja eduskunnan kuurojen viittomakielisellä selostuksella, molemmilla selostus kuvaa, mikä sujuu hyvin ja mikä ei. Niin kieltä osaamatta näyttää siltä että kieltä voidi oppia omsn elämänpiirin myötä, ilman sanae esskirjaa tms. "

perjantai 2. tammikuuta 2026

Koiran lämmittäminen ja/tai kuivaaminen sähkökatkon aikana tai mökillä

 Katso kohta 206. pitkän vuodenaikakirjoitukseni lämmittelyohjeissa https://opisuomalaisuus.blogspot.com/2015/01/viileaan-sopeutuminen.html 

Uutisissa kerrottiin Hannes-myrskyn tuomista sähkökatkoista, mutta koiraa ei minulla enää ole ollut muutamaan vuoteen. 

* 

3rd of January 2026   Healing advices by the most lacking pieces of healthy natural eays if living, wisdom of life and of civiliced wisdom. See CuringGuesses.BlogSpot.com 


Bulterrieri on tappaja

 "  On Saturday, 7 November 2026, Kaisa Hannele Tervola <hannele.tervola@gmail.com> wrote: Mainitsit bulterrierin, mutten muista ...