perjantai 26. helmikuuta 2021

Taas ongelmia

 Muutin 12-vuotiaan villakoirani Banjon kanssa kuukausi sitten Savonlinnasta Espooseen. Tänään iltapäivällä muistaakseni puoli kahdelta ovikello soi ja ovellani oli kaksi mustiin pukeutunutta naista jotka sanoivat olevansa eläinsuojelueläinlääkäreitä ja että koirasta ni muka valitettu. Valehtelevilta paholaisilta he vaikuttivat. Näytin koirani heille ja selitin,e ttä se on voinut ihan hyvin ja näytin sen hampaat, mutta he ottivat hampaat kovin puheeksi kuin uhkailisivat koiraani ja suljin oven ja he sanoivat että soittavat poliisin, että näyttäisin koirani hampaat heille paremmin. Poliisi tuli myöhemmin ja pyysin poliisit sisälle turvakseni,kun eläinlääkärit tulivat, ja niin he vaativat koiraa eläinlääkäriin hampaiden vuoksi, vaikak sen pari oli ollut vähällä kuolla hammaskiven poistoon vuionna 2013, kovin rakas pari sille, japaninpystykorva, joka kuoli reilut puolitoista vuotta sitten. Mainitsivat eutanasian ja uhkasivat viedä koiran minulat heti pois. Sovin,e ttä' jkäytän sen eläinlääkärissä.

"En ole varma tuosta syömättömyydestä, sillä Banjo kokee ruuan olevan
kamalan tärkeä sen terveydelle ja pärjäämiselle ja haluaa ruokaa
olevan aina saatavilla tai menee kamalan epäobnnisen näköiseksi.
Voisitko sinä käyttää sen eläinklääkärillä? Koen,e ttei
vuorovaikutukseni noiden eläinlääkärien kanssa mennyt hyvin vaan
vaikjuttivat vihamielisiltä,  ja silloin auttaisi, jos joku muu
hoitaisi köynnin. En halua antaa koiraa heille, koska he sanoivat,
että joskus tarkastuseläinlääkärien tapauksissa tulee kyseeseen
eutanasia eiköä Banjo ole valitellut mitään vaan ollut kovin rakas
seurakoira, jolla on oma blogi villakoiraBanjo.blogspot.com missä mm
sen sävellyksiä, joista tämä ongelma eläinlääkäreistä alkoi, sekä
sirkusharrastushistoria nuoruudessaan, josta blogissa
lukevatkoirat.blogspot.com . Se ei ole valitellut näköään vaan
ollutpositiivisin mielin kiinnostunut Itä.Savo-lahdestä, joka meille
tulee, ja kävelyistä, ym. Mutta se on valittanut, että etetisessä on
pimeää, kun ei siellä ole kattolamppua.
Sillä on kiltti luonne ja Savonliunnassa ihmiset olivat kilttejä.
Niinoäse puree ruokaansa ensin kiltin varovasti ja vasta erityisen
motivoituneena rohkeammin, sen verran kuin on tarpeen. Se ei ole
valitellut hampaitaan, vaan Savonlinan tarkastuseläinlääkäri valitti
seuraavana päivänä siitä, kun se oli marraskuun elämää
pääkaupunkiseudulla auttamaan sävekltänyt sävelmän Iltahämärä ja
löumen odotus, joka sen blogissa. Itse olin sille silloin puhunut
pitkästä viuodenaikakirjoituksestani ja siitä,e tten osaa marraskuulle
etelä_Suomeen säveltää mitään.
Banjo on fiksu ja ymmärtää puhetta mutta ensisiajisesti seurakoira,
joka ylläpitää hyvin ystävällisiä v'älejä niin ihmisiin kuin
eläimiinkin. Se kiltisti vähän niin kuin nai sekä narttuja että
uroskoiria.
Senm pari japaninpystykrova Vaapukka, joka kuoli reilut puolitoista
vuotta sitten, oli sille hyvin rakas. Vaapukka oli parantamistaitoinen
ja jonkun, kai sairaanhoityajan värväämä paranramaan muita lähinnä
jotain eläinten henkistä kautta mutta myös oli auttavainen kävelyllä
tapaamiaan ihmisiä kohtaan. Se välistä nuoli tassuaan, kun mietti,
miten parantaisi. Banjo sitä muistaessaan, tai parantamisaiheen
tullessa mieleen, joskus nuolee tassuaan vähän kuin sen muistoksi, ja
siksi toisen etutassun karvan väri on aika usein tummempi, koska karva
on vähän kostea, ja se vaikutta asiihen, että ulkoillessa se joskus
kai vähän niopistelee tai Banjo vöälillä varoo sitä tassuaan miun
koskettamasta kuib olisi liian viileä ollut siulle ulkona.
Banjo on kennelnimeltyään yellowMellow Superman ja syntynyt 3.1.2009
ja keskikokoinen villakoira uros, juoksee kävelyllä ja on hyvässä
kunnossa, mutat sisällä loikoo enimmäkseen mutta on lähes aina
hereillä ja mietti jotain koira ystäviään yms. Siit'ä on myös kiva
tehdä jotain taiteellista hienoa ja se on kiinnostunut lehdestä.
Minullaon siihen hyvä kommunikaatioyhteys ja kivat välit, niin kuin
kai sillä tuppaa useimpiin olevan.
Ruokavalioni on ollut täällä Espoossa sotki, ruuat jotenkin
vääräntyyppisiä ja osin se on kai Banjollakin niin, mutta nyt on
alkanut jo jotenkin sujua, mutta olen ollut aika seis viimer viikot.
Kävelyllä Savonlinnassa käytiin aamulla seitsemä'ltä' ai viimeistään
puoli yhdeksältä ja sitten 20 vailla 3 iultapäivällä, mutta Bajo ja
Vaapukka eivät uskaltautuneet olalla ulos ja minustakin siellä
vaikutti vaaralliselta. Seoli iso syy muuttaa Espooseen, ja nyt on
kävely ollut ehkä 15.45, pasitsi tänäöän erityisesti kehotettuina
kävimme aiemmin ja teimme sitten kolmannen kävelyn noin 16.35 alkaen,
ja se tuntui sujuvan ainakin tällä ekalla kerralla ihan ok.
Olen tavannut pestä ja trimmata Banjon kovimpien pakkasten vaaran
mentyä ohitse eli ihan helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa, ja nyt
olisi eilenollut eka mahdollinen päivä, tänään meni tämän takia
pieleen, mutta lähiaikoina olisi tarkoitus se pestä kja kuono & tassut
ajella yms.
Kiitokset avusta!
Yst. terv. Kaisa Hannele ja Banjo-villakoira"

"Jos tää liittyy jotenkin Euroviisuihin, niin minä siis sävelsin
susiaiheesta, Banjo ei des nähnyt sutta, mutta koiran tapaan
sanoi,ettäse on susi, kun kerroinsille. Niinpä kirjasin näkemäni
muistiin myös sävelin, koska minua kiinnostaa sävellystaito ja aihe
oli hieno, vaikkei mitenkään minun valikoimani. Jos
Euroviisukappaleessa oli muuta koirista, niinen minä ollut sitä
säveltänyt, että ehkä joku olisi saanut sen Banjolta, tai talon luona
olevien puiden pikkulinnuilta. Kai silloin joskus tuli kanssa
kävelyllä vastaamme musta pieni pystykorva, kai shipperke, jonka
omistaja tuntui saovan "Me sävellämme, et arvaakaan mutta
mesävellämme." tms niin kuin olisivat säveltäneet siinä meistäkin, tai
on jäänyt mieleen sellainen tilanne tästä ihan kläheltä, mutten oikein
muista, oliko se elekielinen vaikutelma vai mikä.
Banjo kyllä yksi aamuyö herätessäni halusi minun tekevän lastenkirjan,
jonka se saneli, oli kuin sen uni olisi ollut siinä lähtökohtana,
mutat snäin jälkikäteen ajatellen se nimesi sen kummasta Peetu ja
Ukko-Jänis, mutta siis jos susi tai joku susia haluava, esim. Lordin
Euroviiusuvoittoa edelleen paikata haluava, jos olisi halunnut minun
säveltävän sudesta ja Banjon kurtsuvan suden, kun sillä kertomansa
mukaan oli nuorena sirkuskoirana ollut pennut susinartun kanssa
Savonlinnassa, niin yrittikö se ongelmia välttääkseen nimetä pet,
lemmikki, petollinen eli ei ulkoile, ja ettäison jutun sijasta ei
tulisikaan narttu vaan van urossusi ja voitaisin olal rauhallisesit?
Mutta se lastenkirjajuttu näytti sutta sen ulkonäöstä päätelle
kiinnostavan, oli kuin se olisi katsellut m´lastenkasvatusta
miettiväisesti kouluun ja lastentarhaan päin, kuin se olisi ollut
harrastunut sellaisesta nuorten saamisesta mukaan vastuuntuntoisesti
ja hyvällä järjellä & taidoilla. luulen.
Yst. terv. hannele ja Banjo-villakoira"

Kuvat nyt illalla yhdeksän aikaan. Banjolla on tavallisesti ollut häntä pystyssä, itseluottamusta paljon.




 "Ai niin, Banjollaon jo vuosia ollut kummankin silmän silmänurkan
lähettyvillä näppylä, joiden se sanoo tulevan siitä, kun tuntuu
ikävältä, kun poistan iltaisin kuivunutta rähmää karvoista sen silmien
luota, jottei se joutuisi silmiin. Näppylät ovat niin lähellä silmiä,
ettei niihin pitäisi koskea. Lisäksi sillä on oikean sään luona
näppylä, jossa näyttää olevan aprikoosinväristä karvan rasvaa, ja
muistaakseni lähettyvillä toinen uudempi näppylä, josta en tiedä, mitä
se on."

"Lisäksi Banjolla on välilläkosteaa ystää, se ikään kuin kakaisemisen
suunnalta olevalla kostealla hönkäisyllä koettaa saada ylimääräistä
kosteutta sen kai keuhkoista ulos, ja siihen syynä on, että se
filosofiaharrastuneisuuttaan pitää seuraa kreikkalaisille koirille,
joiden elinympäristön ilma on paljon kuivempaa ja niin sen keuhkot
vaikuttavat tuottavan liikaa kosteutta.
Pentuna sillä oli tassussa luunmurtuma ja se käytettiin
eläinlääkärissä leikkauksessa, joss akiinnitettiin luunpalanan ja
Savonlinnan muutettuia toisessa, jossa kiinnike poistettiin. Myöhemmin
sillä oli syksyisin korvatulehdusta, muttei siihen eläinlääkäri oikein
auttanut. Viime vuosina ei ole ollut syksyisin korvatulehdusta. Siihen
auttoivat huomiot korvien lämpötilasta.
Ja nyt sillä siis on hammaskiveä, mutten ole huomannut sen suutaan
valittelevan. Eläinlääkärien vaatiessa kolmatta kertaa näyttämään
siltä hampaat suu myös punoitti ja he varoittivat hampaiden poiston
tarpeesta. En oikein tajua, miksi ienten punoitus vaatisi hampaiden
poistoa.
Terv. Hannele ja Banjo-villakoira"

"Banjolla ei ole rokotuksia, sillä kummankin koirab kanssa oli
Savonlinnassa ongfelmana, että eläinlääkärikäynti meinasi tappaa ne,
Banjon vuonna 2010 Lassen ollessa käymässä, kun se ei ollut kuuamana
päivänäjuonut, niin lääke vei sen muutamaa päivää myöhemmin liian
huonoon kuntoon. Sille on tyypillistä, että se juo puuskittain aika
paljon muttei tasaisesti aina.Lisäksi se on nirso ruuistaan ja syö
milloin mitäkin, kuitenkin enimmäkseen lihapullia ja makkaraa mutta
myös vihanneksia ja mm porkkanalettuja. Kasvattaja sanoi nirsouden
olevan rotutyypillinen piirre, jonka kansa on vain taiteiltava
jotenkin, jotta siais koira ylipäätään syömään. Banjo haluaa, että sen
lautasella olisi aina ruokaa. Muutoin se menee epäonnisen näköiseksi,
sillä se tuntuu rakebntavan elämäänsö jotenkin ruokakeskeisyyden
varaan." 

"Mutta Banjo on yleensäollut terve. Yksi syy saattaa olla
parantamisaiheinen blogini parantamisesta.blogspot.com , jonka
laatimisesta japaninpystykorva Vaapukka oli harrastunut.
Yst. terv. Hannele ja Banjo" 

28.2.2021 aamulla puoli kuuden aikaan

"Minua surettaa, että vihamielisten ihmisten hyökkäysten vuoksi
tällaista, koiran kidutetuklsi joutumisen tai kuoleman vaara, kun
muuten Banjo on vaikuttanut olevan terve. Ja on ollut ihan voimissaan,
vetää kävelyllä ja juoksee, mutta sisällä on rauhallinen niin kuin
älyllinen ja vanhan miehen tapaan sosiaalinen ruokakeskeinen usein on,
niin kuin se on, mutta elämässä koko ajan mukana, ja nyt sitten tämän
jälkeen ollut masentunut ja mietimme,että tähänkö yhteinen elämämme
lopuui. Ja minä eläinharrastuneena mietin,että miten minä ilman koiraa
sitten voisin elää, ei se kuulosta onnelliselta elämältä.
Yst. terv. Hannele ja Banjo-villakoira"

 myöhemmin aamulla

"Banjo on tänä aamuna osan aikaa kuin aavistuksenoamisesti vapissut
eläinlääkäripelosta. Se sanoo, että se on alkanut miettiä, että jos
eivät tapakaan vaan laittavat jotkin lääkkeet, joista tulee kamalia
vaivoja, jotta voisivat todistaa, ettei parantamisaiheinen blogini
parantamisesta.blogspot.com toimi, ja saada sen pois käytöstä, mikä
olisi kamalan iso vahinko monelle ihmiselle ja eläimelle, onhan se
ollut jo kymmeniosen vuotta netissä, aina vain pidempänä ja tuntuu,
että ihmisillä on positiivisia kokemuksia siitä, paljon paremman
tunnelmaisia kuin esim. röntrgen, jolla Banjoa uhattiin.
Yst. terv. Kaisa Hannele ja Banjo-villakoira
J.K. kännykkä vasta keskiviikkona. Eikä täällä ole käynyt kylsässä
kukaan, niin eiv oi olla muu kuin murtovaras tai savonlinnasta joku
valittanut, tai sitten valehtelija esim. euroviisujen vuoksi, ja
koirahan on tavallisesti elellyt, ihan terveenä minun käsittääkseni,
mutta loikoo paljon kuten älylliset, vanhat, ruokakeskeiset ja vanhan
miehen tapaan sosiaaliset niin kuin se on, ja lukemisharrastuneet."

 "Banjo pyysi sanomaan, ettei hän ole alkuperäienn Banjo vaan ollut
vasta vuoden, siitä lähtien kun uuden vuoden alla vuosi sitten
vaikutti siltä, että Banjon tilalle oli tullut eri
aprikoosivillakoira, joka halusi oppia lukemaan. Sanoi, ettei ole yhtä
fiksu kuin se sirkuskoulutettu Banjo, mutta kiitin sitä seurasta
kumminkin. On sekin kiinnostrunut Itä-Savo-lehdestä ja kai
olennaisesti Savonlinnan seudulta kotoiasin, tai ainakin tänne
Espooseen verrattuna.
Yst. terv. Hannele ja villakoira Banjo"

2.3.2021   Koirani Banjon kohteluune kuuluu vaikuttaa se, että se on lukutaitoinen fiksu koira ja enimmäkseen hyvätapainen. Tuntuu kuin haluttaisiin kartsia pois koirilat sivistyksen mahdollisuus, tai eläimiltä laajemmin. Tai sitten karsia pois parantamisaiheinen blogini parantamisesta.blogspot.com , joka tuo huojentuneen, kenties jonkun mielestä hunajamaisent unnelman tautien uhan sijasta.

Banjo pelkää kuolevansa tänään, tai että sille aiheutetaan jokin tauti tms, koska eläinlääkärrin ei saisi viedä tervettä eläintä, sillälääkäri aina etsii jotakin tautia ja laittaa siihens itten hoidon, kuin sitä muka olisi pyydetty, ja koira on jo vanha, ei se mitä tahansa kestäö. Eilen minulal ja sillä oli jonkinlaisia sydänvaivoja ja kamala oksetuksen tunne tämänpashuuden vallan vuoksi, ja minulla ainakin hirvittävä epävarmuus tulevasta, kun paras ystäväni on hyökkäyksen kohteena. Kirjoitin eilen tämän tonttutaitokirjoitukseeni learntalents.blogspot.com mehiläisistä tai ampiaisista:

"G56.   1st of March 2021   I once heard a song in a religious radio. It was in Finnish but the words were somethwhat like: "Let there be land in flower, full of smells and honey. Let there be a new chance, a dep healing Silence." It reminded me of bees and of insects at large. They pollute the plants and make so plant life pflourish and food production possible. Bees are among the biggest of them, soldier like, live incolonnies, fly in a nature landscapoe in the summer time, yet work with flowers, so much qwisdom with objectivity and wisdom of life, kind of like a löost world, yet outside one's grasp, yet so near and maybe possible to learn from."

 Ehkä se selittää hunajamaista tunnelmaa.

2.3.2021   Äitini käytti koiran eläinlääkärissä. Väittivät, että molemmat alakulmahampaat joudutaan poistaamn ja hinta olisi lähes puolitoista tonnia. Koira oli eläinlääkärissä näköjään saanut pöpöjä eläinläkäriaseman lattiasta, mm kuolleen koiran eritteistä, ja on ihan pöpöisen oloinen keholtaan ja suultaan, vaikkei ennen ollut, mutta sanoo, että siellä tilat oli rakennettu niin, että niiden tyyli kehottaa eläimiä opettelemaan parantamista näin, niiun kenties voivat parantaa itsensäökin, ja Banjon pari japaninpystykoirva Vaapukka olisi aikanaan Banjon mielestä osannut parantaa kaikkii nuo, mistä Banjo nyt sai pöpöjä.

En oikein ymmärrä, miten tämä voisi olla kunnollista eläinlääkärin hoitoa. Koiralla onihan kunnolliset kulmahampaat, ei niitä pitäisi poistaa,m vaan hammaskivi olisi pitänyt poistaa ultraäänellä, eivätkä sitä tehneet. Suu ei ollut pöpöinen ennen kuin nyt ja nyt on koko koirassakin, kehossa eikä turkissa, samoja kuolleiden tms pöpöjä.

(15.8.2023   Löysin äsken kännykästäni joskus jakamani, vai jakamalla saamani ja hukkaamani, eläinlääkärinlausunnon Banjon suusta. Liitän sen tähän. Se on ihan päätön ja julman rikollinen. : 


Leukaluun murtuman vaara voi liittyä omaan ja koirieni taitotasoon pikemminkin kuin tarpeeseen lopettaa koirani tms. Katso kirjojeni sivua www.amazon.com/author/khtervola . "Miracle healing advice for first aid plus later

 Wish well for the world at large so that your effect in the world is positive and beautiful. Pay attention to the landscape around, especially trees and the weathers of the season, how they make more alive and spiritually sensitive in return. With the help of this effect on your body and mind, turn to religion seeking for miracle like healing. Give to your body and mind as an advice these effects and that each part of the body should be completely healthy, aim at healing to fully healthy. Each part of the body should heal itself and the neighbouribg areas, the wholebody too back to full health."

Curingguesses.blogspot.com

3.3.2021   Lausunnossa mainittiin myösleukaluun murtuman vaara. Onkohan lausunto valetta ja viittaa Banjon suuriin puheisiin, mm parantamisaiheiseen blogiini parantamisesta.blogspot.com ja Banjon sirkustaitoihin? Mutta miten välttää moiset perusteettomat hoitotoimenmpiteet, kun niihin on pakko, tai koiran lopettaminen, kun koira on kyllä voinut ihan hyvin ja ollut skarppi, mukana kaikessa, siltä olen voinut kysyä neuvoa päivittäin?

Banjo sanoo, ettää se jutteli eläinlääkärissä undulaatin kanssa ja udulaatit olivat siellä ne, jotka paransivat eläimiä, osasivat, ja ihmiseläinlääkärit osasivat vaibn jonklinlaisen sairaanhoitajan verran parantaa. 

Puolen päivän aikaan 3.3.

Tulin kääntäneeksi sanan "eläinsuojelija" engallniksi "animal rescue" ja jäin miettimään, että siitäkö on kyse: haluaako joku kivan löytökoiran, joka on kiva seurakoira niin kuin pienet seurakoirat uusein , tai sirkuskoulutettu, vähän niin kuin villakoirat yleensä, tai hyväälä ymmärryksellä varustettu keskustelija kuin kääpiökoira tai parantamiostaitoinen kuin aika moni valkoinen koira? Mutta silloin ottajia voisi olla useampikin, joten kun Banjo on uroskoira ja haluaisi vielä pentuja ja minäkin haluaisin toisen koiran, niin pentue, mahdollisesti sekarotuinen olisi kai hyvä idea. Paikkaisivatko sekarotuiset pennut ylipäätään löytökorien kysynnän jos löytökoirat ovat näitä kivoja koiria mutta omistajiltaan ryöstettyinä?

Banjo oli nuollut eläinlääkäriasmena lattiaa ja sanoo, että sen pari japaninpystykorva Vaapukka,joka kuoli kesäkuussa 2019, olisi osannut parantaa kaikki ne eläimet, joilta Banjo sai pöpöjä. Eläinlääkärin lausunnossa mainittiin leukaluun murtuman vaara, eikö se meinaa, ettöä hampaat ovat terveet, kun ne ovat lujasti leuassa kiinni, ei niitä kuulu poistaa, eikä velvoittaa minau moiseen. Mutta viittaako se Banjon suurisuisuuteen? Parannuskeinot, joita Vaapuaklle opetin, löytää blogistani parantamisesta.blogspot.com josta kannattaa lukea etenkin hakemistoa. Tulee mieleen paradigmanmuutos, josta Banjo joutuu ihan liiaksi kärsimään.

4.3.2021   Kirjoitin eilen:

"Banjo nyt oli kuitenkin ihan selvästi nuollut eläinlääkäriaseman
lattiaa ja sillä on siitä edelleen pöpöjä. Ja sanoithan itsekin, että
odotit osan aikaa ulkona.
Mikä lääketieteen teoria tässä on taustalla? Tulehdukset on tapana
hoitaa antibiooteilla, jolleivöt ne itsestään laannu.
Mahdollinen leukaluun katkeaminen ei kuulosta
hoitotoimenpiteeltä,etenkin kun koira on voinut ihan hyvin. Hampaiden
poistaminen auheuttaa haavat ja tuo tulehdusta, se ei siis ole hoito,
etenkään kun suu on ollut ihan ok. Vain hammaskiveä piti poistaa
ultraäänellä.
Leukaluun murtuma on kumma hoitotoimenpide eläinlääkäriltä. Kuulostaa
siltä, että hän on halunnut mainita leukailun, suurisuisuuden, joak
kai viitata Banjon sirkustaitoihin ja sen parin parantajantaitoihin,
mikä kai eläinlääkinnän onnettomien kohtaloiden keskellä elävällä
tuottaa maininna jostain vaivasta, joak siihen tuntuisi yhdistyvän eli
leukailuun eli alaleuka. Eli kuulostaa kietoilmaisuilta, ja tarvitsisi
sen sijaan suositella heille blogiani parantamisesta.blogspot.com ,
jos vaikka hakemistao siitä lukisi ajatukzsella muutaman minuutin
silloin tällöin ja lisäksi ihmeparannusohjeyritelmiä, jos niistä on
iloa, sekä soveltuvia blogikohtia.
Terv. Kaisa Hannele ja Banjo-villakoira"

Villakoiranivertautuu Koko-gorillaan, koska on luku- ja kirjotustaitoinen ja hyvällä ymmärryksellä variustettu, vastuuntuntoinenkin. Sen mielestä koira voisi saada asemaa sivistykseensä ja viisauden yhdistelmällä, yhteiskuntakelpoisesti, sovussa muiden kanssa, ja se olis luomassa tietä sellaiseen parempaan yhteiseloon ja etenkin vanhojen viisaiden koirien asemaan rakentavasti yhteiskunnassa. 

Banjolla on tavallaan Kokoonkin verrattuna ihan hyvö asema siksi, että olen pyrkinyt antamaan asemaa kaikille samoilla periaatteilla, ikään, sukupuoleen, lajiin, ym katsonmatta, eli tarttee olla kyllin taitava ja kyllin vastuuntuntoinen ym moraalinen siis yhteiskunnan, maailman ja vaikutuksen alaisten asioiden & olentojen kannalta kyllin ok, hyvä, niin saa vaikuttaa, ja siinäa rvioinnissa on tehtävä varmistuksia, jos aiemmin ei ole ollut kyllin hyvä, mutta ylipäätään se on toimiva asema ja reilu ja Banjolla on ollut aikaa siihen oppia jo 12 vuotta, ja sille tuntuu olevan hyvä ymmärrys, vastuuntuntoa, kiinnostusta asioihin ja huomioonottavaisuutta ja hyvää tahtoa toisila elollisia olentoja kohtaan.

Pesin ja föönasin kuivaksi Banjon, mutta naapurissa on joku hiivatin pora tms niin, etten ole vielä päässyt trimmaamaan.


 Ajelin kuonon, mutta tassuja tarttee viuelä siistiä.

Tuli mieleeni, että eläinsuojelijoiden törkeät valheet kenties syntyvät osin siitä, kun he itse tekevät pahaa, niin mitä heille itselleen olisi tavallisesti kohtuullista sanoa ja ehkö aika moni sanookin, niinhe  sittenhaluavat mennä sanomaan niin muille, erityyppisille.

5.3.2021
Otin eilisiltana tämän kuvan Banjosta uudella kännykkäkameralla. Ylipäätään ei minusta vaikuta siltä, että hampaita pitäisi poistaa tai koira lopettaa. Ihan kunnia juttuja moiset.

"Viikko sitten, kun näytin Banjon hampaita eläinsuojelijoille, niin
niissä oli vain ihan vähän hammaskiveä: takahampaiuden päälle kuin
mmapähkinen kuori, ei kai kovin paksu ja ruskea. Nyt katsoin suuhun,
niin eläiunlääkärikäynnin jälkeen oli ilmaantunut etukulmahampaidenkin
päälle paksu kerros kuin jotakin vihertävää ainetta, kuin olis joku
sen siihen alittanut, kai eläinlääkäri, eli onkohan tartyutettu pöpö,
joka tuottaa hammaskiveä, tai laitettu aine, joak tuotta hammaskiveä
tai musituttaa hammaskiveä? Nyt tarttios Bano käyttää hammaskiven
poistossa eläinlääkärissä tai ainakin tuon aineen poistossa. Mutta
terveen järjen mukaan sen tarttis riittää.
Yst. terv. Hannele"

"Banjo sanoo et se on ite tonaiheuttanut nyt kun ei
parantajantaidoillaan tiedä, mietn päin olla tässä tilanteessa, ja
että siksi se kai itse soaisi parantaakin sen, ainakina lle päivässä.
Jos niin niin se kai johtuu siitä, kun olen kauheesti yrittänyt
opetella käyttämään uutta valkoista kännykkääni, ja syönyt jäätelöä,
kun se tuntui jotenkin sopivan ravinnontarpeeseeni, ja kun valkoiset
koirat täällä ovat erioloisia, enemmän sairastavan tryyppisiä, ja kun
jotku espoolaiset eläimet kai menevät eläinlääkäriin ihmisen tapaan
sairastavalla mielellä eikä niin kuin Banjo että näin opin parantamaan
paremmin.
Yst. terv. Hannele"

Parantamisaiheisesta blogistani banjon tämänpäiväinen lisäys:heti tuon äskeisen perään

"5.3.2021   Villakoirani Banjo sanoo  että jos sairastaminen jatkuu lääkärissä käynnin jälkeen, niin pitää kiinnittää huomiota siihen, mitä perspektiivejä on jäänyt päälle. Ne voivat olla syy sairastamiseen. Esim. lääkäri on nähnyt paljon sairauksia ja olettaa, että kun häneen ollaan yhteydessä, niin halutaan kysyä niistä. Se on hänellä ihan vaistomainen olettamus, tai sitten hän on pahaatekeväinen niin kuin jotkut olettavat. Joka tapauksessa häneen ei kannata olla yhteydessä, jos haluaa parantua, ei siis häntä ajatella mielessään, sillä hän elää sairauksien keskellä. Sinä itse olet terve ja hän on sairas, sillä muuten hänellä ei olisi parantamisen halua, niin negatiivinen luonne hän on , kun haluat tuon ammatin."

6.3.2021   "Hei
Kun viikko sitten perjantaina näytin Banjon hampaat
eläinsuojelijoille, niissä oli vain ihan vähän hammaskiveÄ:
takahampaassa kuin maapähkinän kuori eli ei ole varmaan ollut kpovin
paksu. Mutta kun eilen katsoin sen hampaita, niin niiden päällä oli
oikealla puolen, jota katspoin, paksu kerros jotakin vihreää kuin
eläinlääkärins iihen opäälle laittamaa ainetta, tai erilaista
hammaskiveä. Mutta Banjo sanoi, että se oli itse parnatjantaidoillaan
niin tehnyt, kun ei tiennyt, miten tässä tilanteessa olla. Sanoi
voivansa sen varmaankin myös ottaa pois. Tänä aamuna ei näyttänyt
olevan enää vihreää ainetta, sen Banjo sanoi ottaneensa pois, mutta
hammaskiveä oli paljon, eli ultra''nellä tarttis se poistaa, ja siinä
tarttee kai koiran vaalia hampaitaan, jotteiuvät ne tärinästä irtoa,
jos taahjuus on väärä, vai tuleeko tärinää joka tapauksessa, mutta
siitä varoittamisesta varmaankin on kyse.
tai sitten koira itse mainiste leukailun ja käskee läeinlääkäriä
kirjoittamaan sen paperilel, aje läinlääkräiun kolelga sanoo, että
kirjoitat vain senlausunnon, aj niin se tulee lausuntoon jonakin
muunenlmana, mikä teitenkin on virhe. Ei voi vcirheen perusteella noi
radikaaleja hoitoja tehdä. tarttee sen sijaan mennä hammaskiven
poistoon, kuns iihen eläinsuojelueläinlkääkräitskin kehoittivat.
Banjo juoksee kävelyllä, kun on flexi, ja vet'' joskus hihnassa, esim.
tyoisten koirien luo, eli se on voimissaan kyllä, ei tartte
eläinlääkäriä kuin tuon hammaskiven vuoksi vain. Ja siitä se sanoo,e
ttä' tulee eläinlääkärivaikuetta ja se on atutien keskellä ja kovin
sairastuttavaa.
Kävin äsken kaupassa ja se sanoi takas tullessani, että täällä oli
käynete jotkin kaksi naista ja laittaneet sille pistokse åpäähän ja
sen piti olla uattaavaa muttei oleutkaan, ja nyt se jännää, ettämitä
käy ja kuoleeko se tähän.
banjo hyvästä päästä' esimerkkinä, mitä se eilen kehotti
parantamisaiheiseen blogiini kirjoittamaan"

"Jaa, mietin sitä, että kun hampaiusta tuli puhe, niin Banjon
hammasrivistä puuttuu kyllä ainakin yksi hammas jostakin keskeltä, ja
on puuttunut ainakin jo Savonlinnan aikana. Siltä kohden suu on ihan
sileä ja pinta kunnollinen ja tasainen, vähän kuin kitalaki niin,että
sillä voisi purrakin. Se ei siis oleäskettäistä vaan synnynnäistä tai
sitten joku taitava on vienyt hampaaaan tai hampaat, kenties hiiri
niin kuin Banjo viittaa ja koirien kertoma Savonlinnan naapurin
hiiriavusteisesta hammaslääkäristä viittaa. Mutta voi kanssa olla,
että jos Banjo sanoi olevansa toien koira, joka tuli Banjon tilalle
reilu vuosi sitten, niin tältä uudelta koiralta on puuttunut hampaita
pennusta sti." 

7.3.2021   Kuvasin uudella kännykälläni Banjoa aamukävelyllä. Se tuppasi tulemaan rinnalle katsomaan, kun kuvasin, mutta ylipäätään käy kävelyllä ihan tavallisesti, felxissä saattaa juosta ja vetää välillä, eli on se ihan voimissaan. Ei kai kukaan oleta sen olevan niin raihnainen tai vaivainen, että se vaikka viikon päästä pitäsi lopettaa. Ja harva kai oletaa, että se välttämättä tarttisi käyttä eläinmlääkärillä edes hamapiden vuoksi. Ei kai oleteta, ettäs iltä tarvitsisi poista hampaita.


 Kuitenkin eläinlääkärin lausunnossa viime tiistailta sanotaan, että se pitää pian lopettaa, jollei siltä pian poistela alakulmahampaita ja kenties muitakinhampaita, missä on leukaluun murtuman vaara ja hinta 1400 euroa. Ihan pahantakoa moinen, valehtelijoita! Tarttisin tähän muiden mielipiteitä että Banjo on kyllä iuhan ok terve, ei sille tartte mosia kohteluita laitta tai viikon päästä lopettaa tms.

 Onkohan niin, ettäeläinsuojelijat köyvöt välillä kilttien lemmikkien luona, jotteivät purevat osii niin vihamielisiä, ja jotta saisivat itse paremman maineen, kun esim. tällainen kvoistelu olisi noiden eläinsuojelijoiden tyylin perusteella ollut ihan ok kohtelu heille itselleen mutta minulle ja villakoiralleni liian rankka. Kanssa olen aina tavannut olla kunnollinen ja rehellinen ja hyväntahtoinen, järkevä, tasapoainoienn yms, jolloin jotkin ammattilaiset kai haluavat sen maineen, haluavat sotkea kuvaa siitä, kuka teki väärin ja ammattilainen muka aina kunnollisin, vaikka nämä ainakin vaikuttivat ihan pahanteossa olevilta, ja minö vain olin rauhallisesti koirani kanssa iltapäivää kotona.

Tarttsi varaamn perua kamala hampaidenpoistoaika ja varata hammaskiven poistoaika.

Yksi syy tähän voi olla, että Banjo haluaisi vielä poentuja ja sanoo, että kun minäkin mieluusti ottaisen Banjo pennun, vaikken oikein tiedä, että millaista on, jos on oman tutun rakkaan koiran oentu perheessä ja miten se saa tilaa kasvaa omanlaisekseen.

Ja kanssa ehkä jotkut haluaa nähdä banjon, onhan se sirkuskoulutettu, ks lukevatkoirat.blogspot.com , mutta sirkuksesta on jo niin kauan aikaa, ettei ole ainakaan suoralta kädeltä luontevaa ruveta esittämään samoja kahdemn koiran temppuja yhden koiran kanssa. Mutta keskustelevainen Banjo on, ymmärtää paljon, kai vanhojen ihmisten kääpiökoirien tapaan tms. Niin että tavalaan sen kanssa voisi osallistua johonin koiratapahtumaan, jos ihmiset haluavat jutella sen kanssa, kun se mielellään tutusutui si uusiin ihmsiin. Muttei sillä ole rokotukset kunnossa, kun se nuorempana meinasi kuolla eläiunlääkärin määräämiin lääkkeisiin, ja myöhemmin sen pari Vaapukka hammaskivenpoistoon, niin en ole uskaltanut eläinlääkärissä käydä, etenkin kun koirat ovat olleet terveinä ja olen nuorempana jonkun tiujastri sanovan, että on tärkeää, että on edes joitakin, joita ei ole rokotettu, jotka osaavat semn verran paramntamista ja terveenä pysymistä, että selviävät ilman rokotuksia, ja mainitsi kai Tervola-nimisen koirat sellaisina,joilat sitä toivotaan.

8.3.2021   Eläinlääkrin lausunnossa luki, ettei muuta vikaa kuin suu ja hampaat. Ja kuulemma jos hampaat hoidetaan, niin koiralla on ainakin pari energistä elinvuotta vielä jäljellä.

Koiralla on nyt aika paljon hammaskiveä, niin että hampaat ovat leveämmät. Reilu viikko sitten ei ollut. Vaikuttaa siltä, että' sillä on hammaskiveä niin kuin eläinlääkäriä huolettaa eläinlääkärin ammatti, koirien ym eläinten saierastaminen aj niiden näkymät, paranmevatko ne kyllin hyvin. KysyiN banjolta, niin se sanoo, että parantamisaiheisen blogini ohjeiden avulla ei tulis hammaskiveä kai eläinlääkärillekään / eläinlääkeriin liittyen eläimille. Niinpä laitoin parantamisaiheiseen blogiini parantamisesta.blogspot.com hakusanaksi "eläinlääkäri", mutta yleensä sellaiset hakusanat pvat olleet väliaikaisia, kun ne eivät kaikki mahdu ja ei aina tunnu siltä, että ne kuitenkaan sopisivat blogini hakusanoiksi.

Tästä olisi saanut valittaa juuri kaupungineläinlääkärille,mutta nämä olivatkin itse kaupungineläinlääkärit, mitä ei olisi koskaan voinut arvata heidän meininkinsä rikollisuuden määrän huomioon ottaen. he ovat aivan kelvottomia niin korkeaan virkaan, sillä he ovat pahanteossa eivät kämitään virkaa hoitamassa. He joko ihan vain törkeästi valehtelevat tais itten olettavat. että kaikilla on eläinsuojelukuviot tuttuja ja että ne menee aina tietyllä tavalla, mitä minä sitten en ole osannut pelata, kun minulla on kiltti rakas kotikoira eikä mikään eläinsuojelutapaus. Vastuuntuntoinen ammattilainen ei saisi koskaan pelata sellaisia pelejä vaan on oletettava, ettei lemmikinomistajilla yleensä ole mitäänt untemusta siitä,e ttä miten kaikki menee eläinsuojelussa, ja siksikin ei sais tyuollaisissa viroissa olla noin pahaatekeviä, vastuuntunnottomia ja aloittelijamaisia ajatusvirheitä tekeviä. Ylipäätään on oikeusmurha, jollen saa väärästä päätöksestä valittaa muille kuin heille itselleen.'

Siitäkö olisi pitänyt valittaa eläinsuojeluun, kun näin kamalan kylmissään olevan koiran? Mutta valitin siitä poliisille. Susisävelmäni  

oli kai (se sävelmä joka oli) juuri valittu Suomen tämän vuoden Euroviisuksi, ja olin siitä maininnut parissa blogissani, että sävelmä näytti samalta, ja maininnut paikan, jossa oletetun suden näin ikkunasta.  Niin mielessä pyöri, että tuleeko tänne nyt susituristeja ja Euroviisu-turisteja ja voi ko tullasusiakin ja että susille purontai joen varsi tässä lähellä olisi hyvä paikka olla. Niin niinä ekoina päivinä yhden kerran pakkasella tuli kävelytien ja pyörätien risteykseen ja käännyin sinne päin, niin siinä risteyksessä ko tiellä oli kamalan kylmissää oleva whippet tms takissa ja kamalan aggressivinen, kuin olsii vat olleet estämässä kulkijoita kulkemassa susien syöteiksi. Sillä oli ihan ihut karva päässä ja jaloissa, jotka olivat takitta, ja niin enuvoin sille huskylta opittua karvan kasvattamnisen tapaa siinä ohi kulkiessani. Mutta siitä ensivaikutelma on, että onko se kuolemassa kylmään ja voiko se syödä kokoisensa koiranomasta puolestaan nälkäänsä melkeins aman tien. Kai seuraavana päivänä saman pyörätien pätkän toisessa päässä näin bulterrieruin jolla oli jokin projekti kai pitää muut koirat poissa reitiltä. Ja sitten näin ulkona vain mastiffin tms ja kamalan tyhjää koirista silloin oli täälläpä'in. Ohutturkkisia lyhytturkkisia koiria takissa on sittemmin tulltu muutama ulkona vastaan ja olen niille ohikulkiessani yrittänyt neuvoa pohjavillan kasvattamista, aj on vaikuttanut siltä,e ttä ne olsivat sitä oppia olleet hakemassakin, vaikka nyt on jo alkanut olla kevättalvi.

9.3.2021 Ajateltiinko, että kun Banjo voi niin hyvin ja on jo 12, kotona metinen musiikkiharrastunut tunnelma ja eläinsuojelijat puolestaan raadollisen pahaatekeviä emävalehtelijoita, ja eläinlääkärikäyntiuen tunnelma onneton raadollinenkin, niin olsi minun ja Banjon autettava muita koiria ym eläimiä lähettämällä parantamisaiheinen blogini eläinlääkäreille. Mutta olen sen aiemmin lähettänytkin, tosin pidempia ika sitten, mutta olen tehnyt tuota blogia jo kymmenisen vuotta ja siinä on yli 900 kohtaa. Niinpälähetin sen eilen Eläinlääkäriliittoon ja pyysin lähettämään kaikille eläinlääkäreille, ja lähetin myös Lääkäriliittoon ja kyselin, sopisiko se kaikille lääkäreille ja sairaanhoitajille (yms) lähetettäväksi. Blogin osoite siis on http://parantamisesta.blogspot.com . Ikäviä tällaiset valheet, joissa ihmiset ym tulevat tunnistetuiksi vastakohdikseen. Pitäisi sen sijaan olla normaalia esim. sähköpostitse pyytää, saako blogin lähettää esim. kaikille eläinlääkäreille, ja saahan sen, ihan yleishyödylliseksi ja yleisesti saatavilla olevaksi kuin kirja se on tarkoitettu mutta ilmaiseksi tai halvalla, jottei saatavuus kärsisi. Sen saa myös moraalisesti ok tavalla kääntää vieraille kielille. Ei tarvitse lupaa minulta näihin kysyä, vaikka mielelläni kuulisinkin niistä, niin olen paremmin kärryillä siitä, missä tekstejäni luetaan, miten laajalti ja mitä niistä tuumitaan.


10.3.2021  Oltiin Banjon kanssa Savonlinnassa ja täällä Espoossa ajateltu  että se voisi hyvin elää 18-vuotiasksi, kun on terveenä ollut ja on parantamistaitoinen ja on parantamisaiheinen blogini, ja kun sillä on vanhalle koiralle sopivaa keskustelevaista asemaa  ja kun on viihtynyt ja hyväntahtoisen sosiaalinen, nuorempien koirien kanssa toimeen tuleva. Mutta aina kun koiralle haaveilee pitkää ikää niin tuntuu jostakin tulevan joku joka torpedoi sen. Saa nähdä nyt, saadaanko rauhassa elellä. Valitin poliisille  ettei koiraani saa lopettaa ja että varmaan on parantamisaiheisen blogini mesimäisen positiivisen tunnelman rinnalla lääketiede näyttänyt vaarallisen paljon sairauksien yms vaivojen kanssa tekemisissä olevalta ja siitä huoli jonka ovat kohdistaneet väärään osapuoleen  mutta niin lähetin blogini eläinlääkäriliittoon ja Lääkäriliittoon kaikille eläinlääkäreille sen tarkoittaen ja kysellen, josko kaikille lääkäreille kun ja kaikille sairaanhoitajille yms.

Sain äitini perumaan Banjon huomisen hampaidenpoistoajan, mutta hän kirjoitti, että valvontaeläinlääkärin mielestä silloin on kyse eläinrääkkäyksestä, vaikka Banjp on mielestäni nykyisj ihan terve, eilen käveltiin pari kilometriä lumisateessa sitäö poliisiasemalle näyttämään, ja se voi ihan hyvin, vähän kylmä vain tuli, niin silloin äitini kirjoittaa valvontaeläinlääkärin sanoneen, että tulevat minulle toistamiseen kotiinja ottavat Banjon pois ja en saa sitä enää takaisin. Oikeusmurha! Hehän sitä koiraa uhkaavat rääkät, en minäö!.

la 13.3.2021 Toissapäivänä kirjoitin:

"Kävin tiistaina 9.3.2021 Espoon pääpoliisiasemalla näyttääkseni Banjon poliiseille, mutta heillä olikin koirat kielletty ja niin kävin vain eteisen neuvonnassa. Satoi lunta ja matka oli aika pitkä, Banjo vähän viluinen  mutta muuten meni hyvin. ...  Ja tänään kävin Banjon kanssa Helsingin keskustassa ja nähtiin Sanomatalo ja musiikkitaloksi luulemani rakennus  joka jälkikäteen kotona netin mukaan olikin keskustakirjasto Oodi. Yliopistolla aiottiin ehkä käydä, muttei mentykään  kun tunsin olevani eri ikäinen. Tuli nuoruus mieleen kuin jollekin kirjailijalle, ja mietin vaihtaneeni alaa toimittajan työhön ja taiteeseen. Ja niin onkai Helsinkikin nyt minulle enemmän noiden uudempien ammattialojen kaltainen. Takaisin tultuani tuumin, että täällä asuessa tarttis käydä jossakin tohon tapAn lähes joka päivä. Mutta Banjo ei tiedä, mitä ajatella Helsingistä. Kai sen tarttee siellä vielä muutaman kerran käydä ennen kuin oppii. Katoin noita taloja netistä ja Musiikkitalon pääesiintyjien tiedoissa sanottiin, että tilaavat sävellyksiä. "

17.3.2021   Muttei minulla näyttäisi ulkomaalaistenkaan kanssa niin kamalasti ongelmia olleen, kun esim, pohjoiskorealaisille kenties sopisi rakkauslaulusävelmänpätkäni https://composingmelodies.blogspot.com/2019/12/an-attemopt-at-kind-of-love-song.html , ja miesystäväni oli ruotsinkielinen.

Viime perjantaina sain sähköpostia valvontaeläinlääkäriltä, että banjo turkki muka pitäis ajella, mutta turkkihan suojaa sitä kylmää vastenja villakoirien turkit saksitaan siististi kivaksi kampaukseksi ja vain kuono, hämmänympärys ja tassujen alimmat osat ajellaan koneella siisteyssyistä pesu ja kuivauksen jälkeen. Ja että olisi kahden viikon määräaika käyttää koira hammashoidossa. valitin siitä ja nyt en tiedä, tartteeko määräaikaa noudattaa, mutta kamalan pian se olisi. on kamalaa kun hotio on paljon poahempi kuin tauti, itsekin saan sydänoireen tapaista oloa kun perusturvallisuuteni näin tuhotaan. Koiraakin pelottaa. tulee tosiaan lääketieten paradigmanvaihdos mieleen ja eläinsuojelijoiden harjoittama eläinrääkkäys, kun meillä tosiaan oli vain rauhallinen viihtyisä' iltapäivä kotona, ei mitään vaivoja, ja sitten tällaisrta kamalaa eläinsuojelijoista seurasi."Eläinsuojelulain nojalla" tarkoittaa tietääkseni eläinrääkkäyksen lopettamiseksi tai eläinrääkkäyksen estämiseksi,eikä terveen koiran passittamista eläinlääkäriin, missä sitten tottumuksesta tai ärtymyksestä keksivät sille jotakin vaivaa, tai kora itse kärsii pelosta ja näyttää vaikka ontuvan tms vaikkei tavallisesti koskaan.


 Videoin äskdn dli kltapäivällä, kun Banjo piehtarok kävelyllä kevägtalven sulavassa hangessa. 


18.3.2021   Se tuli mueleeni, kun tämä alkoi kenties euroviisuihin liittyen, niin eivätkö kotkut ymmärrä esim telkusta, että mikä on hyöty ja mikä taas sitä  että esiintyjä opettaa jonkin taidon tai elämänviissutta yleisölle, joka siis hyötyy eikä ediintyjä, ja yleisö saa siitä paremman tilanteen elämässään eikä esiintyjä, joka korkeintaan saa pestin opettaa lisää - ilmaisrksi.

19.3.2021   Kun joskus katsoin, niin Banjolta puuttui kai kummaltakin puolelta ylhäälätä aika takaa hammas kuin olisi pennusta asti puuttunut ja kiin sopisi sen luonteeseen oikein hyvin, kun se ei spsiaalisuudessa pure krunts kuin peto vaan on dominoivanakin kovin kiltti ja hienostunut, kovin hyväntahtoinen ja ymmärtäväinen.

Muistaakseni alaleuadtakin kai puuttui hampaita,  mutta aika edestä ja Banjo sanoi äsken sillä tarkoittavansa, että "emme halua muuta kuin vain leivosta" ja siihen tapaan se kovin onkinspsiaalinen. Muuta olin luullut, että sillä nuo alemmat hampaat olivat ikenien peitossa niin kuin kai vanhoille miehille joskus voi käydä, kun pehmeämmän oloisella näkemyksellisyydellä suojaavat nuorempien mielestä kovaa järkeä tai viisautta siltä.

21.3.2021   Susi, jonka ikkunasta näin  olk siis kaupungissa eli sudelle luonnottpmassa elinympäristössä ja sitä häiritsivät talot, tiet, autot ymd ihmisrn rakentama suorakulmainen, mikä näyti tupvan sen elämässä vain kkrraahh-mallisen äänen, kun taas se ajatteli, että elinympäristön pitäisi olla kokonaan luonton ja niin hanget ja puut, luonnon rippeet tuntuivat soivan ja tuovan hyvää kapasiteettia. 

Eilen kuuntelin pätkän intiasnien susiaiheista laulua, kai elokuvasta Tanssii susien kanssa, ja siinä myös tuntui susi sävelmässä olevan vailla leirielämän taitoja ja viihtynisrä, eli ei pitäis ottaa susista ollenkaan mallu kaupunkielämän.


Kuva Banjosta tässä joku päivä



Ja tänään  äsken.


Jos joidenkin mieledtä meillä Banjonjanssa menee liian hyvin  niin eivätkö sallisi tavallista srkea ollenjaan vaan vain ongelmia? Hyvin sujuvaa arkea opetti koulu neuvoillaan siitä, miten olisi hyvä elää. Työelämään parannuksia olen kirjoittanut blogissani workandfreetime.blogspot.com ja Haaveammattiin-blogissani nopeaoppisuus.blogspot.com , mutta itse olen vain nettikirjoittaja, aiheideni tärkeyden vuoksi palkatta puuhaan jääbyt. Ja tunteidenmukaisen elämän mahdollisuuksista joulutonttujen taitojen ohjeissani, joita on jo käsittämättömät 500, learntalents.blogspot.com .



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

How old dog can one still keep

 " An elderly person ought not get children with one's long time spouce     It seems that the characteristics of a baby depend on h...