Eläimen runoja

Pihalla tapasi olla kissa, kesäaikaan, lieassa kuin vuohi, ja näytti viihtyvän siinä ja oli syrjemmällä niin että antoi rauhan muillekin, se oli kovin kiva ja leppeää, musta-valkoinen kissa, kiltin oloinen. Joskus sitä ikkunasta katselin, ja kun pihapuissa linnut lauloivat, niin lintujen avulla sen kanssa saattoi jutellakin jotakin. Nuorempana pidin kovin runoista, ja niinpä tulin opettaneeksi kissallekin, miten tehdä runoja: olisi oltava kiehtova elämänkokemus, siitä saisi elämänviisautta opettavan aiheen runoille, ja olisi tuo elämänkokemus puettava kimpaleiksi, jotka ihmiselle olisivat sanoja, ja niin sen voisi kommunikoida lemmikkieläimen omistajalle muistiin kirjoitettavaksi. Tuossa tuo kokemuksen rikkaus tekee ilmaistuista ilmeikkäitä, juuri tiettyjä, tunnelmataju sanoo, kuten äsken pihapuun linnulle selitin, että ovatko lehdet vaikka pihlajanlehtiä, lehdet tuulessa, lehtien suoja, lehtimaja, lehtien vehreys, vai mikä, mutta sitten taas sitä kiinnostaneet siemenet eivät näin kesällä ole niin vivahteikas vahvasti koettu aihe kuin syksyllä ja talvella.